Näkökulma kielten opetuksen kehittämiseen tietoverkkojen avulla

Virtuaaliopetuksen päivillä peräänkuulutettiin tietoverkkojen sujuvamman käytön kehittämistä kouluissa. Kuntien työryhmissä on myös puhuttu aiheesta paljon ja todettu että kehitystä pitäisi tapahtua. Tietoverkot voisivat olla luonnollinen osa oppimista ja ne voisivat nivoutua oppilaan työskentelyyn kokonaisvaltaisesti ja luonnollisella tavalla, mikä auttaisi häntä tulevassa työelämässä.

Olen huomannut että melkeinpä poikkeuksetta oppilaat eivät osaa hyödyntää sähköpostia, eivätkä luoda teksti-, esitys- tai taulukkolaskenta-asiakirjoja. He eivät hallitse mediamaailmaansa, eivät muista salasanojaan, eivät osaa etsiä luotettavaa tietoa, huolehtia tietoturvastaan eivätkä ymmärrä miten virtuaalimaailmassa navigoidaan tai käyttäydytään. Näiden taitojen sisäistäminen vaatisi jatkuvaa työskentelyä virtuaaliympäristössä mielekkäiden tehtävien parissa.

Jos ajatellaan kielten tunteja erityisesti niin nykytilanteessa oppilas lukee vieraan kielen tekstikirjasta ja tekee työkirjasta tehtäviä. Tämä tapa työskennellä ei vastaa millään tavalla sitä miten kieltä käytetään arkielämässä eikä sitä miten oppilas tulee työssään joskus toimimaan. On uutisoitu paljon siitä, miten oppilaiden motivaatio on nollassa. En ihmettele. Tekstikirjan tekstien lukemisen ja työkirjan täyttämisenkö pitäisi motivoida häntä kommunikoimaan vieraalla kielellä? Toki keskusteluharjoituksia tehdään niin paljon kuin suinkin ehditään, mutta se on ainoa poikkeus muuten keinotekoiseen oppimisympäristöön. Silloin kun tietokoneluokkaan saa vuoron, ollaan koko tunti siellä kun kerrankin on päästy, ja tunti suunnitellaan niillä ehdoilla, eikä suinkaan pedagogisesta perspektiivistä niin että tietoverkkoa voisi hyödyntää osana laajempaa kokonaisuutta. Vaikka opettaja olisi kuinka hyvin suunnitellut aikataulun yrittäen nivoa tietokoneluokkaan pääsyn muuhun opetuskokonaisuuteen niin tilanteet koulussa eivät mene aikataulujen mukaan vaan aina tulee jotain muutosta syystä tai toisesta.

Opetustuokioiden pitäisi edetä tältä siltä pohjalta, että ensin herää mielenkiinto jotain asiaa kohtaan, oppija kohtaa pulman joka hänen pitää ratkaista. Hän pohtii sitä hetken, etsii tietoa, keskustelee muiden kanssa ja sitten antaa ratkaisunsa muiden nähtäväksi. Näin me aikuiset teemme omassa työelämässä ja tähän meidän tulisi oppilaita valmistaa.

Oppilaat istuvat ringissä jossa heitetään maapallon näköistä palloa ja vastaavat vuorotellen kysymykseen “Where would you like to travel?” Mielenkiinto herää ja ringissä kohdataan koko ryhmä. Sen jälkeen oppilaat etsivät netistä tietoa siitä paikasta mihin haluavat matkustaa tai jopa käyvät etävirailulla videokonferenssityökalun välityksellä jossakin kohteessa. Maatyöt tehdään powerpoint-asiakirjaksi info-tv:tä varten. Oppilaat kommentoivat toistensa töitä ja antavat mahdollisesti toisilleensa palautetta ja arvosanat. Opettaja kommentoi töitä ja oppilas muokkaa työtään palautteen perusteella. Sen jälkeen tehdään virtuaalinen matka kolmen kaverin kanssa heidän lempipaikkoihinsa. Etsitään netistä aikataulutiedot ja vierailukohteet ja suunnitellaan reitti Google Earthissä. Blogiin kirjoitetaan matkapäiväkirjaa englanniksi. Muut oppilaat ja opettaja kommentoivat. Kuka tahansa voi käydä lukemassa oppilaan kuvitteellista matkapäiväkirjaa netissä.

Oppilasta motivoi kun hän tekee jotain ‘oikeasti’ eikä vain täytä työkirjaa jota ei kukaan koskaan tule näkemään. Jos koneet olisivat jatkuvasti saatavilla, voitaisiin joka tunti tehdä pieni tuokio netissä, hakea tietoa, muokata omaa tuotosta jne. Opettaja voisi reaaliaikaisesti seurata oppilaiden dokumenttien valmistumista esim GoogleDrivessä. Tekstejä luettaisiin edelleen myös tekstikirjasta mutta kaikki kirjallinen työ tehtäisiin tietokoneella. Näin aikuiset toimivat työpaikoillaan. Samalla oppilas oppisi kaikki hyödylliset työkalut joita tietokoneella työskennellessä tarvitaan.

Jos oppilailla olisi tietokoneet jatkuvasti käytössään, voitaisiin työkirjat jättää kokonaan pois ja tekstikirjatkin ottaa yhteiskäyttöön. Tämä vaatisi kuitenkin pitkäjänteisen kokeilun. Oppilaille pitäisi ottaa sähköpostiosoitteet ja avata tilit useampaan sosiaalisen median työkaluun (Google, DropBox, Moodle, Twitter, Diigolet, Flickr, Youtube/Vimeo, Slideshare) ja hankkia sellaiset koneet joita opettaja pystyy hallinnoimaan ja joiden päivittämiseen ei mene liikaa aikaa. Oppilaille pitäisi tehdä omat profiilit ja rajoittaa pääsy muille kuin lapsille tarkoitetuille sivuistoille. Kannettava tietokone olisi osa pulpettia kielten luokassa. Oppilas kirjautuisi aina omaan profiiliinsa. Oppilailla ei olisi tarvetta tehdä ‘käytännön piloja’ ohjelmistoihin kun jokaisella olisi oma virtuaalinen työpöytä eikä ilkivaltaa koneille koska silloin hän joutuisi itse siirtymään vihkotyöskentelyyn. Tekstikirjasta luettaisiin kappaleita, keskustelutehtävät tehtäisiin vanhaan malliin, mutta kaikki kirjallinen työ tapahtuisi verkossa. Aivan niinkuin oikeassa työelämässäkin. Lisäksi oppiaineita voisi saumattomasti yhdistää tähän kokonaisuuteen. Esim. maantieto-biologia opettaja voisi aloittaa maatöiden teon oppilaiden kanssa suomeksi ja englannin tunnilla työt avattaisiin kääntämistä varten. Lisäksi esimerkiksi erityisopettajalla olisi mahdollisuus tarkkailla ja ohjata oppilaiden töitä verkossa. Kuten virtuaaliopetuksen päivilläkin painotettiin, oppiaineiden välinen yhteistyö voidaan järjestää saumattomasti jos oppilastyö tehdään verkkoon.

Virtuaaliopetuksen saralla on nyt näillä resursseilla tultu niin pitkälle kuin pystytään menemään. Jos oppilaalla ei ole konetta käytössään tuntityöskentelyn apuna niin tietoverkkojen yhdistämistä oppimiseen ei voida sen tehokkaammin tehdä kuin mitä tällä hetkellä tehdään. On täysin mahdotonta nivoa koneella oloa luonnolliseksi osaksi oppimisprosessia koska koneelle pääsyä ei pysty aikatauluttamaan sopivaksi muuhun tekemiseen. Jos työkirjat jätetään pois ja tekstikirjatkin ovat yhteiskäytössä voidaan kieltenopetuksessa saada kymmenien tuhansien eurojen säästöt, jotka voitaisiin laittaa laitehankintoihin. Sanomattakin selvää on, että tällaisessa työskentelyssä tarvitaan langaton verkko.

Virtuaaliopetuksen päivien viimeisen puheenvuoron sai tänä vuonna käyttää markkinointijohtaja Peter Vesterbacka, Rovio Entertainment Oy:stä. Hänen viestinsä kasvattajille oli tämä:

Pitää pyrkiä pois turhasta vaatimattomuudesta.
Uskaltaa, kannustaa, hyväksyä erilaisuus, uskoa itseensä ja siihen mitä ollaan tekemässä.
Ryhtyä rohkeasti. 

4 thoughts on “Näkökulma kielten opetuksen kehittämiseen tietoverkkojen avulla

  1. ilpokhalonen helmikuu 2, 2013 / 16:40

    Kieltenopetuksen uudistamiseksi englanti ja muut vieraat kielet olisi otettava tarkasteluun erillisinä kysymyksinä. Englannissa sisällöt tulisi oppia aitoina englanninkielisessä aineopetuksessa (CLIL) yläkoulusta alkaen. Hitaasti opittavat asiat, sanasto ja puhuminen, opittaisiin näin paljon paremmin. Nopeasti opittavat asiat, kuten ääntämisen ja kieliopin, voisi jättää varsinaiseen kieltenopetukseen. CLIL on joka tapauksessa tulevaisuuttamme. Parempi tehdä se heti eikä 15. päivä.

    • Annika Ruohonen helmikuu 2, 2013 / 16:56

      Hei Ilpo! Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Jos haluat joskus kirjoittaa tähän blogiin esim. CLIL-asioista niin laita viestiä. Kiitos kun vierailit blogissa ja osallistuit keskusteluun! Annika

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s