Mistä on menestys tehty?

IMG_2640_wwwLyijykynän rapinasta, illan pänttäystunneista, oivalluksista, onnen kantamoisista, huipputeknologiasta, peräänantamattomuudesta, päättäväisyydestä? Tai ehkä uskosta omaan menestykseen, reaalisesta, objektiivisesti mitatusta taitotasosta, vai kenties tunnollisesta työskentelystä? Mikä tahansa näistä voi kai olla oikea vastaus, riippuen siitä minkälaista menestystä tavoitellaan. Sekin jolle on annettu lahjoja tarvitsee harjoitusta, mutta ilman oivallusta on ahkerimmallakin pienet mahdollisuudet pärjätä.

Kävin koulua Pohjois-Amerikassa 90-luvun alussa. Siellä jokainen High School Senior teki kansallisen SAT-testin josta saadut pisteet olivat perustana sille mihin yliopistoon oli mahdollisuus päästä. Vähän niin kuin meidän ylioppilaskirjoitukset mutta multiple choice, hyvin vähän aikaa ja kovat paineet. Muutama vuosi tuon jälkeen tekemäni englanninlaitoksen pääsykoe muistutti hyvin paljon jenkkien SAT-testiä. Laskin kokeen jälkeen huvikseni vastausajan per tehtävä ja se oli vain muutamia sekunteja. Sivu toisensa jälkeen monivalintaa ja yhtäkään kysymystä ei voi jäädä pohdiskelemaan. Olen pitänyt näitä molempia testejä aina loistavina taitotasotesteinä. Miksi laittaa ketään kirjoittamaan pitkää esseetä ilman apuvälineitä, viitekirjallisuutta tai oikolukua mutta pystytkö ymmärtämään kahden pitkän virkkeen välisen merkityseron kun reaktioaikaa on vain muutama sekunti?

Toinen kysymys kokonaan onkin se, että milloin näitä taitotasotestejä tarvitaan? Varmaankin silloin kun pitää määritellä kuinka hyvin kukakin hallitseen tietyn taidon, kuten esimerkiksi vieraan kielen. Oppilaskin haluaa aina tietää miten hyvä hän on tai miten paljon hänellä olisi vielä parannettavaa. Ilmaistuna omaalaatuisella 4-10-asteikollamme. Taitotasotestistä saadaan tulokseksi vain taitotaso, ei esimerkiksi työskentelyahkeruutta, peräänatamattomuutta tai neuvokkuutta uuden tilanteen ratkaisemiseksi. Aika monille englanninopettajille on tuttu se tilanne kun oppilas joka ei koskaan tee mitään opiskelunsa eteen, saa kokeesta 9, ja luokan ahkerin opiskelija vain 7, jos sitäkään. Löytyypä luokasta myös sellainen oppilas joka ei myöskään koskaan tee mitään opintojensa eteen, eikä saa kokeesta seiskaa enempää, mutta on ainut joka saa suunsa auki kun kouluun tulee ulkomaalaisia vieraita. Mikä on opettajan keino palkita nämä oppilaat tai viestiä eteenpäin heidän ahkeruutensa tai kommunikointivalmiutensa? Päättöarvosalla 6 tai 7?

Keskustelu arviointikriteereistä ei kai koskaan tule loppumaan ja hyvä niin. Itse olen sitä mieltä että peruskoulussa pitäisi arvosanojen perustua ahkeruuteen, yritteliäisyyteen ja neuvokkuuteen eikä taitotasoihin. Ne oppilaitokset jotka haluavat mitata sisäänotettavien oppilaiden taitotasoja, voisivat tehdä sen itse, aikana joka ei ole peruskoulun aikaa.

Juttelin viime viikonloppuna teini-ikäisen perhetutun kanssa joka totesi näin: ”Ei meillä mitään läksyjä ole kun ei kukaan niitä tee kuitenkaan. Tai siis mä kyl teen niitä tehtäviä mitä siel kirjassa on ku mä oon hikari ja mä haluun hyvät numerot todistuksee. Mut ei niitä muita kiinnosta.” Toinen perhetuttu seiskaluokkalainen katsoi yläkoulun ensimmäisellä luokalla läpi uuden enkun kirjansa ja totesi ettei siellä ollut yhtäkään uutta sanaa hänelle. Ja sitten on aina myös se ryhmä oppilaita jotka eivät osaa ysiluokallakaan vielä sanoa ainuttakaan lausetta englanniksi. Kuilu on valtava, ja ote heikoimpiin ei meinaa millään pitää edes seiskalla. Huomaan usein leikitteleväni ajatuksella että kaikki oppiminen perustuisikin projektiluonteiseen tekemiseen johon jokainen voisi osallistua omalla tasollaan. Antaisin oppilaille töitä tehtäväksi, esitelmiä laadittavaksi, raportteja kirjoitettavaksi, näytelmiä videoitavaksi, ja ahkeruudesta palkittaisiin. Mutta miten voisin taata silloin sen että kaikille oppilaille tulisi opetettua kaikki taitotasojen vaatimat asiat? Eikö silloin olisi aika epäreilua yhtäkkiä pitää kokeita ja antaa taitotason mukaista arvosanaa jos työskentely olisi kuitenkin koko ajan ollut yksilöllisellä tasolla? Tähän nykyiseen yksipuoliseen systeemiin jossa päntätään suurimmaksi osaksi kokeisiin on päädytty kun näiden kahden lähestymistavan yhdistämiseen ei ole aikaa (eikä välineitä). Mutta olisivatko oppilaat uudella vaihtoehtoisella tavalla valmiimpia käyttämään kieltä? Oppisivatko hekin edes jotain jotka ovat tässä nykyisessä mallissa jo aikaa sitten pudonneet kärryiltä? Saisivatko hekin uusia haasteita, jotka jo osaavat oppikirjan kaikki sanat? Miten kävisi sen yhden joka saa ysin tekemättä mitään?

Koulu on murroksessa. Oppimisen muuttuneista näkökulmista ja työtavoista saa lukea päivittäin tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa. Oppimisen prosessien muuttuessa pitää myös muistaa huolehtia että oppilasarviointi tukee uusia työtapoja. Tuntuu hyvin epätodennäköiseltä että vitosen oppilas, tai se oppilas joka saa ysin tekemättä mitään, lähtisi peruskoulussa tekemään projektityötä kannustimella ”siinä sinä opit lisää kieltä ja saat sitten paremman taitotason”. Eivät oppilaat niin tyhmiä ole etteivät aika pian näkisi rivien välistä että ”mitä turhaan näitä töitä väsätä, mä oon vitosen oppilas ja toi on ysin oppilas, ja eihän me opita ollenkaan samoja asioita kun me tehdään eri projekteja”. Opettaja näkee että oppilas kehittyy, se vitosen oppilaskin, voittaa itsensä, ylittää tavoitteensa, saa lisää itseluottamusta. Mutta ei tule koskaan pärjäämään sille toiselle joka jo lähtötilanteessa oli aivan eri taitotasolla, mutta joka myöskin on koko ajan kehittynyt ja oppinut uutta.

Oppilasta voi arvioida vertailussa muihin, vertailussa kansallisiin taitotasoihin tai vertailussa omaan aikaisempaan taitotasoonsa. Myös ilman kokeita. Jos oppiminen perustuu tulevaisuudessa omakohtaisempaan ilmiöpohjaiseen projektityöhön, tunnustuksen antaminen koearvosanan pohjalta ei tunnu mielekkäältä, vaan myös oppilasarvointia tulee katsoa uusin silmin. Oppilalle itselleen omien henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttaminen on aina ollut se suurin voitto. Minusta sellaisen ajattelun tukeminen kuulostaisi aika menestyksekkäältä perusopetuksen tehtävältä.

2 thoughts on “Mistä on menestys tehty?

  1. Ilpo Halonen marraskuu 27, 2013 / 18:35

    Hei Annika, olen skuupannut verkkosivuja aiheesta Digital school test. Löytyy Scoop.it palvelusta. Saattaisi kiinnostaa sinua, kun olet ansiokkaasti pohdiskellut arviointia kirjoituksesasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s