Minkälainen on hyvä koe?

Kun otin käyttööni sähköisen oppimisalustan, päätin, että en pidä enää kokeita. Tabletkoulun arviointisivu näyttää oppilaan edistymisen enemmänkin kuin riittävällä tarkkuudella. Jos opettaja on valinnut tehtävät kattavasti, arviointisivu näyttää myös oppilaan osaamisen. Opettajana en siis tarvitsisi enää kokeita, jotta voisin antaa oppilaalle oikeudenmukaisen arvosanan, joka kuvaisi hänen osaamistaan luotettavasti.

Screen Shot 2015-11-23 at 8.46.21 PM

Etenimme tehtävissä ja pian huomasin, että osa oppilaista merkitsi keskustelutehtäviä ja sanaston opettelutehtäviä tehdyiksi, tekemättä niitä alkuunkaan. Olisi hienoa ajatella, että oppilas haluaisi itse oppia annetut sanat, mutta todellisuudessa kaikkien kohdalla ei näin ole. Toki oppilaat tekivät kaikki täydennys- ja kirjoitustehtävät, joten sanastoharjoittelua tuli kyllä näinkin aika paljon, mutta periaatteesta minua harmitti ajatus siitä, että oppilas merkitsee tehdyksi tehtäviä, joita hän ei ole oikeasti tehnyt. En pidä myöskään ajatuksesta, että opettaja seisoo selän takana kyttäämässä ja nalkuttamassa, joten päätin palata takaisin testaamisen äärelle. Mutta mistään hinnasta en enää uhraisi kokonaista työpäivää siihen, että laatisin neljäsivuisen kurssikokeen, ja kahta työpäivää siihen että tarkastaisin 250 oppilaan vastaukset näiltä tuhannelta sivulta, ja toteaisi sitten, että ne oppilaat taas osaavat, jotka ovat hyviä opettelemaan ulkoa asioita, ja mitäs tehdään näille, jotka eivät ole kokeen perusteella oppineet mitään (vaikka sitäkin on kyllä aika vaikea uskoa).

Screen Shot 2015-11-23 at 9.18.46 PM

Tein kymmenen kohdan pelillisen testin tunnin alkuun edellistunneilla opetetuista asioista. Oppilailla meni 5-10 minuuttia testin tekemiseen, jonka jälkeen he siirtyivät omassa tahdissa varsinaisten tuntitehtävien pariin. Sain Socrativesta valmiit tulokset ja siirsin ne oppilaiden pistepankkeihin. Samanlaisen testin olisi kyllä voinut järjestää Tabletkoulussakin, eikä olisi tarvinnut siirrellä pisteitä.

Ensimmäisissä testeissä testasin kielioppiasioita, verbirakenteita preesensissä ja imperfektissä. Piti tietää suomennoksen perusteella täydennetäänkö lauseeseen didn’t vai don’t jne. Olin erittäin tyytyväinen testin toimivuuteen ja siihen, miten se mittasi oppilaiden osaamista. Oppilailla oli nyt myös ’hyvä syy’ tehdä tehtäviä. Niistä kun voi olla koe myöhemmin. Sen jälkeen tein testin sanastosta. Mutta sepäs ei enää toiminutkaan. Näin oppilaiden oppilaiden käytöksestä ja monilta ruuduiltakin, että sanakirjat ja kääntäjät olivat ahkerassa käytössä. Sanan katsominen tapahtui niin nopeasti, että moni oppilas ei kyennyt vastustamaan houkutusta. TVT-kasvattaja minussa oli toisaalta tyytyväinen, että oppilaat osasivat käyttää niin hyvin ja tehokkaasti nettisanakirjoja ja kääntäjiä, mutta moraalikasvattaja minussa sanoi, että tätä toimintamallia ei pidä tukea, koska kyseessä on kuitenkin testitilanne.

Screen Shot 2015-11-23 at 9.09.03 PM

Pohdin sanaston testaamista paljon. Tulin siihen lopputulokseen, että sanalistojen lukeminen ja yksittäisten sanojen pänttääminen on hölmöä. Mutta samaan aikaan tiedostan, että niitä sanoja kuitenkin tarvitaan. Jätin edelleen oppilaan omalle vastuulle sanojen opettelun, mutta testit joita laadin Socrativeen olivat muodoltaan ”etsi sopiva loppu lauseeseen”. Se toimi loistavasti. Oppilaiden oli pitänyt opetella sanat, jotta osasivat tehdä järkeviä virkkeitä yhdistämällä lauseita, joissa oli kappaleen uusia sanoja. Loistava testimuoto, joka toimii erittäin hyvin myös koneilla opiskellessa. Periaatteessa oppilaat voisivat edelleen katsoa sanoja sanakirjasta tai kääntäjästä, mutta he eivät kuitenkaan niin tee, syystä tai toisesta. Vaistoni sanoo, että on olemassa jokin kipukynnys, miten paljon jaksetaan eri asioihin uhrata energiaa. Tässä tehtävätyypissä oppilaan asteikolla on kannattavampaa yrittää itse kuin etsiä sankirjasta.

Screen Shot 2015-11-23 at 8.59.34 PM

Edelleen silti jäi oppilailta, jotka eivät saaneet sanojansa opeteltua. Enkä ollut ihan varma siitä, miten paljon oppilas copy-pastaa. Miten käy oikeinkirjoituksen? Päätin kokeilla Quizletilla testaamista. Oppilaat olivat harjoitelleet sanoja Quizletin avulla koko syksyn, mutta he eivät olleet kaikki itse kirjautuneet Quizletiin. Nyt vaadin heiltä kirjautumisen, annoin tunnin aikaa harjoitella tietyn sanaston ja sen jälkeen tunnin lopuksi heidän tuli tallentaa tekemänsä testi PDF-muodossa ja palauttaa minulle koetehtävän vastauksena. Oppilaat olivat kauhuissaan. 94 sanaa ja 30 minuuttia aikaa. Muistutin heitä, että he olivat jo opiskelleet sanat aiemmin ja jokainen heistä oli klikannut sen tehtävän tehdyksi, jossa kehoitettiin opettelemaan sanat. Ennakkovaroitusta tähän testiin en ollut antanut. Olisin toki voinut niinkin tehdä, mutta halusin, että oppilaat kokisivat uuden tavan oppia. Aika moni on juminut tuijottelemaan sanoja listassa, eikä tule edes kokeilleeksi pelillistä tapaa harjoitella. Tunnelma oli käsinkosketeltavissa. Posket punaisina kaikki harjoittelivat kuumeisesti koko tunnin, ja poikkeuksetta jokainen sai hyvän arvosanan kokeestaan tunnin lopuksi. Onnistumisen elämyksen lisäksi moni kertoi voittaneensa pelkonsa ja oppineensa helpomman ja nopeamman tavan oppia sanoja.

Screen Shot 2015-11-23 at 9.03.19 PM

Koetilanteen jälkeen jäin vielä miettimään pelipisteitä. Harjoitellessaan sanoja oppilaat pelasivat erilaisia pelejä Quizletissa, joista esimerkiksi Space Race / Gravity on aika vaativat tehtävätyyppi, jossa sanat pitää kirjoittaa nopeasti ennen toisen sanan ilmestymistä ruutuun. Oppilaille oli erityisen tärkeää päästä kymmenen parhaan joukkoon tässä pelissä, ja halusin antaa heille myös siitä saavutuksesta pisteitä. Lisäsinkin Tabletkoulun tehtäviini sanasto-opettelutehtävän alle lisätehtävän, jossa saa pisteitä hyvästä pistemäärästä Space Race / Gravity -tehtävätyypissä. Seuraavalle tunnille tullessa osa oppilaista etsiytyi omatoimisesti saman Space Racen äärelle, revanssimielellä.

Screen Shot 2015-11-23 at 8.05.45 PM.png

On hieno elämys päästä kehittämään erilaisia koemuotoja oppilaiden kanssa. Tähän mennessä olemme jo todenneet, että on kiva saada tehdä pieni testi tunnin alkuun niin osaa arvioida paremmin omaa osaamistaan. Olemme todenneet myös, että tuntuu siltä kuin asiat jäisivät pitemmäksi aikaa mieleen tällä omatoimisuutta ja itsenäistä vastuunkantoa edellyttävällä tavalla. Tänä aamuna pidin ilman ennakkovaroitusta testin kappaleesta, joka opiskeltiin pari kuukautta sitten. Tuloksena oli mukava määrä kiitettäviä arvosanoja, ja paljon keskustelua siitä, miten asioiden pitäisikin jäädä pysyvästi mieleen, eikä vain seuraavaa testiä varten. Tälläkin kertaa oppilaat yllättivät itsensä osaamalla enemmän kuin osasivat arvatakaan. Parasta sähköisessä työskentelyssä mielestäni onkin oppilaan itsetunnon ja oppimisen omistajuuden kehittyminen. Lisäksi se vapauttaa paljon opettajan resursseja ja aikaa tulkita sitä, miten oppilaat kokevat oppimisen.

Ei vain tehtäviä

Kun tarkastan oppilaiden tehtäviä, pysähdyn yleensä vähän väliä pohtimaan tämän uuden oppimistapamme ilmiöitä. Siinä hetkessä ne ovat aina konkreettisesti nähtävissä. Edessäni on ikkuna auki oppilaan kokemukseen, joka ei ole pelkästään kirjaimia ja sanoja. Puolentoista vuoden jälkeen tuntuu edelleenkin hankalalta saada sitä kaikkea puetuksi sanoiksi, mutta yritän.

Pidän kovasti siitä, miten työskentelymme Tabletkoulun kirjan parissa on tukenut oppilaiden omien ongelmanratkaisutaitojen kehittymistä. Tehtävä pitää ratkaista. Miten saan sen ratkaistua? Osaanko itse? Löydänkö kirjasta tai netistä apua? Tekisinkö tämän kaverin kanssa? Haastaisinko muitakin pöytäryhmästäni apuun? Kokeilen ensin ja pyydän vasta sitten opea apuun. Vai ottaisinko toisen tehtävän? Löytäisinköhän vielä yhden tehtävän tästä aiheesta, jotta oppisin sen paremmin?

Screenshot 2015-11-16 at 12.47.03

Tabletkoulussa on paljon autenttista materiaalia, Youtube-videoita ja nettilehtiartikkeleita. Niitä katsoessa ja lukiessa tulee väistämättä vastaan ajatus siitä, että eihän tätä kaikkea tietenkään tarvitse ymmärtää. Tärkeintä on, että saan siitä irti hakemani. Tämä on mielestäni myös oiva taito oppia. Kasvattaa sietokykyä sille, että kaikkea ei ymmärrä. Aika usein olen urani aikana nähnyt oppilaan luovuttavan alkumetreillä, jos ei kaikkea ymmärrä heti. Oikean elämän tilanteissa harvoin ehtii kaikkea edes kuulla. On hyvä oppia pärjäämään sillä mitä ehtii nappaamaan ja täydentää sitä muualta saatavalla tiedolla. Näin Tabletkoulussakin oppilas voi täydentää vajaaksi jäävää tehtävää esim. toisella tehtävällä.

Seuratessani oppilaiden työskentelyä Tabletkoulun kirjan parissa, tuntuvat ne ajat todella kaukaisilta, kun kaikki toiminta tuntui vaativan sitä, että opettaja käy vähän väliä tuuppimassa henkisesti: ”No niin, ei muuta kuin töihin nyt vain.” Eipä ole tarvinnut tänä syksynä tuuppia. Ihan kuin joku olisi laittanut vetelätkin kaverit käyntiin jostain taikanappulasta. Siinä nappulassa lukee varmastikin SAA TEHDÄ ITSE. Luokkaan saavutaan ja ryhdytään heti töihin. Siinä tehdessä on huomattu erinäisiä asioita. Esimerkiksi, että yhtä asiaa ei voi jäädä miettimään loputtomiin. Ja jos esim. tunnin alusta menee kovin pitkästi kuulumisten vaihtamiseen, monta kallisarvoista pistettä jää sinä päivänä keräämättä. Ja jotta kasvonsa voisi säilyttää, niin kotona ei mielellään tehtäviä tekisi, joten tunnilla on oltava tehokas. Ajanhallinta – mahdottoman tärkeä taito oppia. Osalla tämän kanssa on vielä tekemistä, mutta olen todistanut myös valtavia harppauksia ajanhallintakuvioissa.

Screenshot 2015-11-16 at 12.59.41

Olen ollut huolissani, että pistejahdissa laukkaaminen tapahtuu laadun kustannuksella. Niin ei ole onneksi käynyt. Olen saanut lukea ihania tarinoita, kuunnella upeita käsikirjoitettuja dialogeja, ja fiilistellä kyynel silmäkulmassa filosofisia pohdintoja. Olen ollut huolissani myös siitä, että nopeuteen pyrkiminen lisäisi virheitä. Tämäkään ei ole onneksi ollut ongelma. Pitää olla tarkka, jottei pisteitä menettäisi turhaan. Se aiheuttaa kyllä kerta toisensa jälkeen suuria tunteita luokassa kun tehtävään päätyy turha kirjoitusvirhe. Siinäkin kohti opelle tulee silti hyvä fiilis. On hienoa nähdä, että asialla on merkitystä. Kyynisyys opiskelua kohtaan on sillä hetkellä jossain aika kaukana.

Suurin syy Tabletkoulun valintaan on minulla aina ollut oppimisen omistajuuden kehittäminen. Viime viikolla eräs oppilas rukoili minua antamaan kotitehtäviä, joita meillä ei siis koskaan ole. Sanoin, että tehtäviä on aina saanut tehdä kotonakin. Mutta se ei ollut toivottu vastaus. Oppilaan teki selkeästi mieli tehdä tehtäviä kotona, mutta hän oli juuri oppimisen omistajuuden kynnyksellä osaamatta mennä ovesta sisään. Uskon, että hän vielä siinä onnistuu. Käyristä ja käppyröistäni näen, että parisenkymmentä oppilasta on puuhaillut tehtävien parissa tänäkin viikonloppuna pakottamattakin. Huomaan tunneilla miten oppilaita raastaa myös se, että harjoituksia, joihin ei tarvitse kirjoittaa tekstiä vastaukseksi (esim. keskustelutehtävät) tekisi mieli klikata tehdyksi tekemättä lainkaan ko. tehtävää. Toisaalta he tietävät, että tekemällä niin, he lähettävät minulle viestin ”osaan tämän”. Kuulen silloin tällöin keskusteluja aiheesta, klikatako vaiko eikö klikata. Se on juuri se hetki, kun oppilas miettii ketä varten hän tätä kaikkea tekee. Periaattessa opettaja voisi tunnillakin kontrolloida kuka tehtävät tekee ja kuka ei, mutta itse olen halunnut antaa oppilaalle mahdollisuuden tehdä keskustelutehtäviä esim. kotona. Vastapainoksi pidän sitten aina lyhyitä pelillisiä pistareita opituiksi merkityistä sisällöistä.

Ihan vastikään olen ilokseni huomannut, miten Tabletkoulu tukee pitkäjänteistä työskentelyä. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Joululoman jälkeen jatkamme samasta tilanteesta, mihin ennen joulua on jääty. Pisteet eivät nollaannu. Tekemättömät tehtävät eivät haihdu maailman tuuliin. Ne asiat, jotka ovat vielä oppimatta, pitää vielä oppia. Jotkut ajattelevat, että löysäilevät syksyn ja alkavat vasta keväällä kunnolla opiskelemaan. Jotkut ajattelevat myös: ”Okei, en oppinu tätä, nyt eteenpäin.”. Jotkut ovat ottaneet siitä koko elämänkaaren kattavan selviytymisstrategian: ”Kun tässä nyt vaan odotan niin siirrytään seuraavaan asiaan, eikä hyvällä tuurilla tarvi tehdä mitään.”. Hyvin todennäköisesti seuraavakin asia jää oppimatta, ja opettaja toteaa kokeet pidettyään ketkä oppilaat eivät oppineet. Ihan normimeininkiä entisessä systeemissä. Mutta ei enää. Nyt on tapa nähdä ajoissa se, kuka ei vielä osaa, ja puuttua siihen mihin tahansa aikaan lukukaudesta. Eriyttäminen on sisäänrakennettua Tabletkoulussa. Opettaja voi tarjota tarpeeksi niin helppoja tehtäviä, ettei osallistuminen ole osaamisesta kiinni. Heikon arvosanan saavalle oppilaalle voi yksinkertaisesti antaa ohjeeksi tehdä lisää tehtäviä. Sen jälkeen kun tehtäviä on tehty, voidaan katsoa tarvitseeko oppilas vielä erityistä tukea. Toisaalta voi myös tarjota haastavia tehtäviä niille, jotka eivät motivoidu helpoista. On ollut hienoa huomata, miten taitavat oppilaat etsiytyvät itse haastavien tehtävien äärelle. Nämä piirteet Tabletkoulussa tekevät siitä loistavan työvälineen myös esim. vuosiluokkaan sitoutumattomassa opetuksessa.

Screenshot 2015-11-16 at 12.57.51

On jotenkin hämmentävää huomata, miten jotkut oppilaat oppivat hyvin nopeasti taktikoimaan pistejahdissaan. Hoksataan heti, mistä tulee paremmin pisteitä suhteessa muihin tehtäviin ja luulevat huijaavansa opettajaa copy-pastaamalla (mutta eikös sekin ole vain yksi muoto yhdistämistehtävästä!). Silti joillekin oppilaille tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että ope oikeasti näkee kaikki vastaukset. Jos on tehtävä, joka pitää tehdä keskustelualueelle, eikä vastausta löydy, pistettä tuskin saa pitää. Tai jos tekstivastauksena on qwertyä. Toinen vaikea asia on se, että tuntitehtävät todellakin ovat tärkeä osa arviointia. Se ei ole mitenkään epäreilua, että jokaiselta vaaditaan niiden tekemistä. Ja kolmantena: ei ole mitään järkeä kirjoittaa vastaukseksi ’en tiedä’ kun kerätään pisteitä ja vastuksen löytää aina kun viitsii vähän etsiä. Jos ei siinä hetkessä jaksa etsiä niin kannattaisi ehkä jäädä odottamaan sitä hetkeä kun viitsii. Puhumattakaan nyt sitten niistä hetkistä kun pitäisi osata käyttää jaettuja asiakirjoja tai muita opiskelusovelluksia. Nämä ovat herkullisesti juuri niitä diginatiivi-vai-ei-keskustelun helmiä.

Mielestäni on tehokasta iskeä tekniikalla takaisin tekniikan takia rikki menneeseen kouluun. Sanotaan, että oppilaat eivät kiinnostu koulusta, koska se ei vastaa arkielämää. Tabletkoulusta olen löytänyt keinon harjoituttaa metataitoja, joita nykyelämässä tarvitaan ja arvostetaan. Oppilaat haastetaan taktikointiin, jossa kuitenkin loppupeleissä systeemi voittaa. Ei tule kyynistymistä. Pitkäjänteinen uurastaminen, nokkela taktikointi (esim. työnjako ryhmässä), oma-aloitteisuus, vastuunkanto, tiedonhakutaidot ja niiden harjoittelu palkitaan ihan selkeinä, konkreettisina pisteinä. Ollaan aika kaukana siitä maailmasta missä kaikuvat lauseet: ”En voi tehdä mitään kun ei ole kirjat mukana.”, ” Ei se kuitenkaan jaksa mitään koetta pitää.”, ”Ei niitä kuitenkaan kukaan katso.”.

Screenshot 2015-11-16 at 12.50.08

Screenshot 2015-11-16 at 13.06.38

Kolmen kuukauden aikana minun seiskaluokkalaiset ovat tehneet jo noin kaksisataa tehtävää ja tusinan verran pieniä testejä, kasin keskiarvolla. Työskentely on siis todella tehokasta kun on tekniikka apuna. Tehtävien tarkastaminen on opettajalle palkitseva hetki. Se ei edes vie kauan aikaa kun siihen tottuu. Tarkastan itse tehtävät työpäivän puitteissa. Enkä ollenkaan kaipaa iltahommia. Upeaa, että oppilaiden etenemistä voi näin tieteellisellä tarkkuudella tarkastella ja mitata. Noinkin suuresta tehtävämäärästä huolimatta meidän enkun tuntien arkeen kuuluu oikein sopiva määrä dialogin äänittämisen ohessa kikattamista ja minecraft-videon ideoimista.

Kaikki on niin erilaista

Marraskuuta mennään, eikä meidän hieno uusi tekniikka ole vielä kertaakaan pettänyt. Wifi on toiminut katkoitta jokaisena koulupäivänä, kun koneita on tarvittu, ja GAFE:n kirjautumiskäytänteet ovat tukeneet työskentelyä mainiosti. Kenenkään ei ole tarvinnut käyttää aikaansa käytännön pilojen väsäämiseen tai siivoamiseen, eikä kenenkään ole tarvinnut jäädä pyörittelemään peukaloitaan unohdettuaan salasanansa. Kirjaa ei ole voinut unohtaa kotiin, se kun on kivasti pilvessä. Tarvittaville sivuille on päässyt aina, ja niillä navigointi on ollut niin helppoa, ettei kenenkään ole tarvinnut täyttää päiväänsä samojen merkityksettömien asioiden loputtomalla toistolla.

Screen Shot 2015-11-05 at 4.28.53 PM

Seiskaluokkalaiset ovat nyt kerranneet preesensin ja imperfektin, sekä koti-, asumis- ja lemmikkisanastot. Ysiluokkalaiset ovat kerranneet aktiivin aikamuodot ja opetelleet passiivin aikamuotoja sekä työstäneet teemoja tasa-arvo ja yhteisö. Jokaisen tunnin alkuun he ovat saaneet testata osaamistaan parin minuutin Socrative-testillä, joka on antanut heille objektiivista tietoa siitä, kannattaako vielä kyseistä asiaa kerrata, vai voisiko jo siirtyä hyvällä omallatunnolla eteenpäin seuraavaan aiheeseen.

Itse olen oppinut valtavasti sähköisten tehtävien laadinnasta. Usein tunninalkusocrativessani on lauseita, joista puuttuu verbirakenne, ja vihjeenä on esim. ajan ilmaisu, kuva tai suomennos – tai mieluiten jokin yhdistelmä näistä.

Tähän saa mukavasti omaa luovaa ajattelua mukaan, kun tekee lausepareja:

Isäni maalasi talon. = The house … by my father.

Isäni maalasi talon. = My father … the house.

Olen huomannut, että sähköisessä kokeessa ei kannata kysyä sanoja tai käännöslauseita, sillä niiden katsominen sanakirjasta ja kääntäjästä on niin helppoa ja nopeaa, että monen on sitä vaikea vastustaa. Laitteista saisi netin kyllä kiinni, mutta haluan haastaa itseäni kehittämään parempia, nykyaikaista opiskelua vastaavia tehtäviä. Haluan kannustaa oppilaat ottamaan vastuuta oppimisestaan ja luoda vastavuoroisen luottamuksen kulttuuria, enkä kytätä heidän selkiensä takana sääntörikkomuksia. Huomaan myös usein kyseenalaistavani sanakokeet ja käännöslauseet ylipäätään. Niin onneksi tekee uusi OPS:kin. Me olemmekin enimmäkseen keskittyneet oman ilmaisun etsimiseen (pohdinta- ja tuottamistehtävät) sekä sanapeleihin (Quizlet).

Screen Shot 2015-11-05 at 4.58.16 PM

Näissä saisi olla aika sankari, että jaksaisi copy-pastata joka kerta sanat.

Tekstikappaleiden uuden sanaston oppimista testaan ’etsi sopiva loppu lauseeseen’-tyyppisillä testeillä.

Tämän tyyppiset tehtävät sopivat hyvin myös niille oppilaille, joiden suomen kielen taidot eivät ole vielä ehtineet kehittyä. Oppilaat kokevat tehtävätyypin hyvin oikeudenmukaiseksi, ja olen itsekin huomannut, että he osaavat, jotka ovat tekstin opiskelleet. Kyse ei ole siis tekstikappaleen sisällön ulkoa muistamisesta, vaan siitä, että on otettu selvää, mitä uudet sanat tarkoittavat, ja ne muistetaan vielä jälkeenpäin. Opiskelu prosessina jää hyvin paljon oppilaan omalle vastuulle. Tehtävänä on itse etsiä tärkeimmät lauseet ja sanat, ja selvittää tekstin sisältö. Lisäksi tarjolla on paljon erilaisia sanasto- ja tuottamistehtäviä, joista oppilas voi valita itselleen sopivaa tekemistä. Pisteitä voi kerätä mistä tahansa tehtävästä. On erittäin mielenkiintoista ja ilahduttavaa nähdä miten monella eri tavalla kappaletta voikin lähestyä! Ja kuulla miten oppilaat antavat toisilleen palautetta. Yllä olevan kokeen jälkeen eräs laiskotellut oppilas puuskahti: ”Mistä nämä muka pitäisi tietää?!” ja luokan toiselta puolelta toinen oppilas vastasi: ”Olisit lukenut sen tekstin, mikä oli annettu tehtäväksi.” Opettajan ei onneksi siihen tarvitse enää sanoa mitään. Laiskottelua voi tosin jälkeenpäin paikata esim. lisätehtävillä, mutta se vaatii vaivannäköä ja oma-aloitteisuutta.

 

Tabletkoulusta (jonka oppikirjaa siis käytämme) löytyy muuten myös valmiit sanastot niitä kaipaaville. Odotan jo malttamattomana tuloksia, kun aion pitää kyselyn aiheesta oppilailleni vielä ennen joulua. Minusta näyttäisi siltä, että he pitävät siitä, että saavat kerätä omat sanastot. Ja osaavat kyllä oikein mainiosti poimia sanat, jotka ovat tärkeitä. Ihan kuin olisin vaistonnut pientä pettymystä erään kappaleen kohdalla, jossa annoinkin ajan säästämiseksi linkin valmiiseen sanastoon. Jotkut olivat siitä huolimatta tehneet omat sanastonsa.

Toinen asia, jonka testaamista en malta odottaa, on oikeinkirjoitus ilman oikolukijaa. Olen itse vakuuttunut siitä, että oikolukijan käyttö auttaa oppilasta oppimaan oikean kirjoitustavan. Kun tehtäviä tehdään esim. imperfektistä useita kymmeniä, ja joka kerta saa itse korjata sen virheellisen did’nt-muodon ennen vastauksen lähettämistä. Luulisi, että sen siinä myös oppisi. On mielenkiintoista katsoa, osaavatko oppilaani kirjoittaa sanat oikein myös käsin. Itse ainakin opin parhaiten oikoluvun kautta. Tiedäthän, jo se kolmas kerta kun se sama sana on alleviivattuna, ja se alkaa jo vähitellen jäädä mieleen.

 

Meidän uudessa digitaalisesti varustellussa oppimisympäristössä päivät soljuvat aika leppoisasti. Oppilaat tulevat luokkaan usein heti kun edelliseltä tunnilta pääsevät. Joskus jäävät tunnin jälkeenkin kunnes toinen ryhmä tarvitsee koneita. Tällä viikolla ysiluokkalaiset jäivät kerran omasta toivomuksestaan koulun jälkeen ja tänä aamuna eräs seiskaluokkalainen tuli tuntia aikaisemmin – tekemään tehtäviä. Me emme tarvitse mitään suurta draamaa, kun koko oppimisprosessi on kaikille asianosaisille nähtävillä reaaliaikaisesti. Kenenkään arvosana ei tule yllätyksenä, eivätkä oppimattomuuden syyt jää pimentoon.

Yllä oleviin tilastoihin viittasivat myös oppilaani kun pyysin heiltä kommentteja Tabletkoulussa opiskelusta SUKOLin (Suomen kieltenopettajat) syyspäiviä varten:

”Näkee oman edistymisen tilastoina. Voi vapaasti tehdä omaan tahtiin tehtäviä, ja saa vähän päättää mitä itse tekee.”

”Ei tarvitse kantaa kirjoja mukana ja tehtäviä on helpopmpi ja mukavampi tehdä. Omaa kehitystä pystyy seuraamaan arvioinnista paljon paremmin sekä on mukavampi että jokapäiväistä kehitystä ja työskentelyä arvioidaan eikä vain joitakin kokeita. Tykkään enemmän Tabletkoulun tavasta oppia kuin entisestä tavasta.”

”Parasta Tabletkoulussa on monipuoliset tehtävät.”

Pääsin esittelemään Tabletkoulua myös ryhmälle kiinalaisopettajia, jotka kävivät koulussamme vierailulla tänä syksynä. He seurasivat Tabletkoulutyöskentelyä sekä 7. että 9. luokalla. Vieraat kysyivät oppilailta, kuinka moni haluaisi paperikirjat takaisin, eikä kukaan viitannut. Oppilailta kysyttiin myös, miten he vertaisivat sähköistä ja paperista kirjaa toisiinsa, ja oppilaat sanoivat, että vertaaminen on ihan mahdotonta, koska kaikki on niin erilaista. Vierailu oli huippuhetki oppilaille, ja he olivat silmiinnähden ylpeitä sähköisestä kirjastaan.

Lopuksi on aivan pakko mainostaa valinnaisaineryhmiemme hienoja ruokablogeja. Kaksi ryhmää Watch Me Cookia vuorottelevat keittiön ja bloggauksen välillä viikoittain. Jokaisella oppilaalla on oma blogi, johon pääsee yhteisestä blogistamme osoitteessa: http://wmc2016.wordpress.com.

ps. Onhan meillä sitten paljon myös niitä puhetehtäviä. En muistanut niistä kirjoittaa tällä kertaa ollenkaan. Tässä vielä esimerkki sellaisesta.