”Changing Education Paradigms” ja Tabletkoulun englannin opiskelu

Olen viimeaikoina kohdannut tämän Sir Ken Robinsonin videon useampaan otteeseen eri tilanteissa. Se puhuttelee minua, ja ilokseni näen siinä useita eri asioita, joita pystyn tukemaan paremmin siirryttyäni käyttämään Tabletkoulun englannin materiaaleja. Osa haasteista on niin suuria, että tarvittaisiin koko järjestelmän kattavia muutoksia, mutta suurimpiakin haasteita opettaja pystyy lähestymään jonkin verran omilla ratkaisuillaan. Osa videolla mainituista asioista on luonnollisesti toteutettavissa myös muilla keinoin, mutta peilaan tässä Robinsonin ajatuksia oman luokkahuoneeni näkökulmasta:

Oppilaan itsetunnon kehittyminen: ”Minä kielen oppijana”

Tabletkoulu tukee oppilaan positiivisen minäkuvan kehittymistä esimerkiksi siten, että oppilaan arvioinnissa voidaan keskittyä oppimisprosessiin kokeiden sijaan. Opettajan ei tarvitse välttämättä pitää kokeita ollenkaan. Itse olen jättänyt ne valtakunnallista koetta lukuunottamatta kokonaan pois. Halusin irtautua siitä ajattelusta, jossa oppilaalle ikään kuin lyödään kokeen jälkeen leima ”ysi”, ”kutonen”, jolloin sekä oppilaalle että opettajalle tulee tunne, että sille asialle ei voi oikein enää mitään. Rakenteellisista syistä meidän on se ysiluokan lopuksi tehtävä, mutta muulloin siitä voi pyrkiä eroon jättämällä kokeet pois ja luomalla oppimiseen enemmän prosessinäkökulmaa.

Tabletkoulu tukee tätä ajattelua täydellisesti, ja se on pohjimmiltaan syy, miksi valitsin aikanaan siirtyä Tabletkoulun maailmaan opetuksessani. Jokaisella tunnilla oppilas saa edistymisestään tietoja Arviointi-sivulta. Hän näkee aktiivisuutensa esitettynä sekä grafiikkana että edistymisprosenttina. Oppilaat oppivat nopeasti tutkimaan näitä tietoja jokaisen tunnin aluksi ja lopuksi. Oppilas saa paljon reaaliaikaista tietoa osaamisestaan ja aktiivisuudestaan. Hänen itsetuntonsa kielen oppijana kehittyy paljon positiivisemmaksi kun hän huomaa, että jokapäiväisellä ahkeruudella ja tarkkaavaisuudella oikeasti saavutetaan asioita. Itse olen jopa jättänyt oppilaiden edellisvuosien oppikirjat auki, jotta he voivat niitäkin tehdä halutessaan. Opettaja voi jopa ottaa sen arvostelussa huomioon, jos oppilas intoutuisikin kasiluokalla tekemään seiskaluokan tehtäviä. Kun on kyse murrosikäisistä nuorista, kaikki uudet mahdollisuudet ovat varmasti lämpimästi tervetulleita. Olenpa jopa pohtinut sitäkin mahdollisuutta, että avaisin seiskaluokkalaisille keväällä jo kasiluokan kirjankin tehtäväksi, jos joku edistyy niin nopeasti.

kuva1.PNG

Perinteisissä kokeissa on tietysti myös hyviä puolia, kuten esimerkiksi se, että oppilas saa niistä objektiivista tietoa osaamisestaan. Itse koen kuitenkin tärkeäksi sen, että koe ei pääse määrittelemään oppilasta. Pidän tunninalkutestejä, joilla oppilas voi todeta osaako opetellut asiat vai ei. Oppilas voi testin perusteella päättää tarvitseeko hänen harjoitella kyseistä asiaa lisää vai ei. Näitä pieniä testejä voi toteuttaa hyvinkin kevyellä tavalla esim. Socrativella, Quizletilla tai Kahootilla. Näin tuetaan ajatusta siitä, että tässä oppimistapahtumassa ollaan keskellä prosessia, jokainen omassa pisteessään menossa, ja tekemällä tarpeeksi töitä päästään eteenpäin. Oppilas ei koe olevansa ”kutosen oppilas” tai ”seiskan oppilas”, vaan hän tietää, että hänellä on asioita oppimatta, ja hänen tulisi ne opiskella. Ihan samalla tavalla kuin uuden Opsin taitotavoitteetkin ohjaavat oppilaita ajattelemaan.

Mukaansatempaavat ja oppimista ohjaavat tehtävät

Tell me and I forget. Teach me and I remember. Involve me and I learn.
– Benjamin Franklin

Aina jos pystytään herättämään oppilaan tunteet ja mielikuvitus, se vie oppimista suurin harppauksin eteenpäin. Hyvät oppimistehtävät tempaavat oppilaat mukaansa, ja flow vie joskus jopa huomaamatta mennessään, kun on jotain mielenkiintoista pohdittavaa. Tabletkoulun toimintapa itsessään tukee tämänkaltaisten tilanteiden syntymistä. Oppilaat voivat edetä omien valintojensa mukaan omalla oppimispolullaan. Mahdollisuus tehdä omia valintoja (autonomia) on tutkimusten mukaan yksi suurimpia onnellisuustekijöitä ihmisten elämässä, kuten myös työviihtyvyydessä. Koen itse, että oppimisessa on siirrytty aivan uuteen aikakauteen, kun oppilaalle voidaan tarjota paremmat mahdollisuudet autonomiaan. Oppilas ryhtyy tunnin aluksi omaehtoisesti ja -aloitteisesti jatkamaan työskentelyään siitä, mihin hän on viimeksi jäänyt tai mitä hän kokee itselleen mielekkääksi tai tarpeelliseksi opetella. Hän etsii toimintapoja ratkaistaakseen ongelmat, joita hän kohtaa (kysynkö opettajalta tai kaverilta, etsinkö kirjasta tai netistä, kuuntelenko aluksi opettajan lyhyet ohjeet vai ryhdynkö itse tutkimaan asiaa). Lopuksi hän saa valitsemiinsa oppimistehtäviin välittömän palautteen, jonka perusteella hän pystyy päättelemään onko oppinut asian vai ei. Sähköinen materiaali mahdollistaa sen, että enää ei tarvitse kopioida opettajan jäsentelemää esitystä ja tehdä opettajan valitsemia tehtäviä, ja sen jälkeen odotella, että ne tarkastetaan yhdessä. Siinä mallissa mahdollisuudet edetä omien tarpeiden mukaan ovat melkein olemattomat. Omaan luokkaani on tullut autonomisen työskentelyn myötä paljon parempi työrauha kuin mitä se oli silloin kun opetus oli opettajatahtista paperikirjojen aikakaudella. Oppilailla on useimmiten jo tunnille tullessaan valmiiksi mielessä, miten he jatkavat etenemistään eikä heidän tarvitse odotella, että pääsisivät toteuttamaan suunnitelmansa. Ajatuksena olisi, että sisäinen motivaatio ohjaisi toimintaa, eivät opettajan suunnitelmat.

kuva2

Jonkin verran opettajan puhettakin mahtuu aina luokkaan. Itse selitän kielioppiasiat edelleen frontaaliopetuksena, usein kuitenkin niin, että yhdessä ihmettelemme kielen omituisuuksia tai säännönmukaisuuksia ja makustelemme miltä ne suussa kuulostavat. Aina on kuitenkin niitä oppilaita, jotka valitsevat olla kuuntelematta. Kun he ryhtyvät tekemään omavalintaisia tehtäviään, he saattavat saada ne oikein aiempien tietojensa perusteella. Voi käydä myös niin, että he eivät osaakaan tehtäviä ja he saattavat etsiä apua ryhmän jäseniltä tai opettajalta ja saavat näin henkilökohtaista ohjausta. Neuvova oppilas saa vahvistusta itsetunnolleen ja itse opittavan asian hallinnalle. Ryhmätyöskentelytaidot kehittyvät. Osa oppilaista huomaa vasta tehtävän palautettuaan, että eivät osanneetkaan. Nämä oppilaat saattavat kysyä ryhmänsä jäseniltä tai minulta, miten tehtävä olisi pitänyt tehdä. Siinä tilanteessa pääsen usein vielä neuvomaan oppilaita henkilökohtaisesti. Jotkut oppilaat eivät aktivoidu kysymään minulta tai ryhmänsä jäseniltä neuvoa, vaikka huomaavat tekevänsä tehtävät väärin. Huomaan opettajan näkymästä, että he eivät ole osanneet tehdä tehtäviä, ja voin palauttaa heille tehtävät uudelleen tehtäväksi ohjeen kera, tai tehdä tehtävät yhdessä heidän kanssaan esim. tukiopetuksessa. Tämä prosessi sisältää monenlaisten oppimisstrategioiden soveltamista, useita mahdollisuuksia oppia itse asia tai hankkia uusia metataitoja, sekä huomata tuen tarve. Kaiken tämän voi luonnollisesti todeta myös pelillisillä oppimistehtävillä tai tunninalkutesteillä, joita myös usein käytämme. Paras oppimispeli saa tunteet aktivoitua, tukee ryhmätaitojen kehittymistä ja harjoituttaa itse opittavan asian huomaamatta ja tehokkaasti. Tällainen on esimerkiksi Quizlet Live.

Ryhmästä voimaa

Maailmassa on hyvin vähän sellaisia työpaikkoja, joissa työskenneltäisiin täysin yksin. Melkein kaikki työ syntyy ryhmissä ja ryhmätyötaidot ovat tärkeitä. Perinteiset kokeet ja mm. Pisa-testi painottavat yksin tekemistä, mitä monet tutkijat pitävät vanhanaikaisena näkökulmana oppimiseen. Suuret innovaatiotkin syntyvät työryhmissä, vaikka kulttuurimme haluaa aina nostaa jonkun yksilön jalustalle ja näin illuusio siitä, että yksin pitäisi pärjätä pysyy voimakkaana yhteiskunnassamme.

Koulussakin työskentely voidaan järjestää niin, että oppilaat saavat voimaa ryhmästä. Oppilaat voivat istua itse valitsemissaan ryhmissä ja keskustella kaikista oppimistehtävistä. Näin voimme tukea sosiaalisuuden ja ryhmätyötaitojen kehittymistä. Osa kuitenkin haluaa työskennellä yksin, ja sekin pitää mielestäni olla sallittua. Erityisesti kielen oppimisessa arka oppilas voi jopa kokea identiteettinsä uhatuksi, jos hän joutuu pakotettuna puhumaan vierasta kieltä ihmisille, joihin hän ei luota. Olisi hienoa, jos oppilas voisi kehittyä tässäkin suhteessa, ja omien valmiuksiensa mukaan valita joko yksilötyön tai ryhmätyön, mutta kuitenkin haastaa itseään uskaltamaan kokeilla sitä toistakin lähestymistapaa joskus.

Kun pulpetit ovat ryhmässä, oppilas ehkä huomaa miten paljon muut saavat apua ja tukea toisiltaan samassa pöytäryhmässä vaikkei itse olisikaan ryhmän jäsen varsinaisesti, vaan sattuisi vain istumaan siinä, ja ehkä rohkaistuu jonakin päivänä itsekin osallistumaan ryhmätyöskentelyyn. Tabletkoulun keskustelupalsta on myös hyvä paikka harjoitella osallistumista ryhmäkeskusteluihin ohjatusti. Vaikkei olisi varma itsestään, sieltä näkee ikätovereiden mallivastauksia, joita voi vähän muutella omaan tarkoitukseen. Tabletkoulussa on monia muitakin ryhmätyökaluja, kuten esimerkiksi todella kattava ja perusteellinen vertaisarviointityökalu, jonka käyttämistä ryhmätyöpalautteen antoon suosittelen lämpimästi.

kuva3

Kun oppilaat päästetään tekemään omassa tahdissa ja työskentelemään ryhmissä, opettajasta voi aluksi vaikuttaa siltä, että mitään ei oikein tapahdu tai että käytössä on kyseenalaisilta vaikuttavia keinoja (esim. kopioiminen). Opettaja joutuu höllentämään otettaan ryhmän hallinnasta ja kaikki voi yhtäkkiä tuntua kaoottiselta.

Mutta – ei kannatakaan huolestua siitä, miltä päällepäin näyttää, vaan seurata tarkkaan oppilaiden edistymistä Tabletkoulun opettajan näkymästä. Voi olla, että se näkymä yllättää. Pelilliset tunninalkutestit ovat myös hyvä keino todeta nopeasti onko oppimista tapahtunut. Jotta sisäistä motivaatiota työskentelyyn pääsisi syntymään, pitää oppilaille kuitenkin antaa siimaa ja malttaa odottaa, että vastuutäkyyn tartutaan. On varmasti hyvä kuitenkin muistuttaa siitä, mitä oppilailta odotetaan (Seuraa prosenttiasi ja aseta itsellesi tavoitteita.) Pitää myös uskoa ja luottaa siihen, että kukaan ei jaksa loputtomiin kopioida (tai antaa kopioida) tai huijata tehneensä jotain mitä ei ole oikeasti tehnytkään, ja jossain vaiheessa se pitää omakohtaisesti kokea, että niin ei opi. Ryhmässä syntyy niitäkin herkullisia tilanteita, joissa ikätoveri sanoo toiselle, että et sinä noin opi, tai et saa pisteitä jos et oikeasti sitä tee, tai että, osallistu nyt tähän äläkä räplää kännykkääsi. Itse uskon vahvasti siihen, että meidän aikuisten kuuluu kasvattaa nuoria hallitsemaan itse omaa elämäänsä, eikä vahtia selän takana. Se päättyy aina kissa-hiiri-leikkiin, eikä opeta oppilaalle mitään hyödyllisiä taitoja.

Luova ajattelu

Neuvokkaat (resourceful) ihmiset ovat niitä, jotka pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa ja luovat innovaatioita. On erittäin arvokas taito osata etsiä ratkaisuja ’laatikon ulkopuolelta’ ja meidän pitäisi koulussa pystyä tukemaan sen taidon kehittymistä. Usein kuitenkin koulussa ne, jotka haluavat tehdä tehtävän omalla tavallaan, eivätkä kuuntele ohjeita, ovat niitä, jotka ’aiheuttavat hankaluuksia’ (esim. aikapula, tekninen työ ja turvallisuus). Olisi hienoa, jos pystyisimme sallimaan kokeilemista ja epäonnistumistakin.

Tabletkoulu mahdollistaa kokeilut ja uudelleen yrittämiset, kuten olen edellä kuvaillut. Syy tähän on suurimmaksi osaksi tekninen: välitön palaute ja mahdollisuus työskennellä omassa tahdissa. On hienoa nähdä miten oppilaat tarttuvat näihin mahdollisuuksiin, ja heiltä syntyy uudenlaisia näkökulmiakin, kun ideoinnille annetaan tilaa.

kuva4

Teemme juuri kahdeksasluokkalaisten kanssa USA-projekteja ja yllättäen projektien nimet eivätkään enää ole esim. NHL tai Miami, vaan joukkoon on spontaanisti ilmestynyt myös esim. kysymysmuotoisia projektinimiä kuten ”Miksi amerikkalaiset autot kuluttavat niin paljon polttoainetta?” Opettajan hienoimpia hetkiä ovat ne, kun hän huomaa, että oppilaat lähtevät omaehtoisesti uusille poluille ja haastavat itseään kokeilemaan uusia näkökulmia, menetelmiä tai oppimisstrategioita. Oppilaille pitää antaa vastuuta ja luottamusta, jotta siihen päästään. Harva lähtee kehittämään itseään ja luomaan uutta, jos hän ei koe olevansa arvostettu ja saavansa luottamusta ja olevansa vastuunkantoon kykenevä. Vai mitä sanoisitte oppilaasta, joka ei uskaltanut tehdä äänitystehtäviä luokassa, eikä kotona ollut ketään kenen kanssa tehdä, joten hän keksi soittaa ystävälleen ja nauhoittaa kännykällään heidän ennalta suunnitellun englanninkielisen puhelinkeskustelunsa vastaukseksi nauhoitustehtävään? Itse sanoisin, että 10 pistettä luovuudesta, kekseliäisyydestä ja uskalluksesta. Lisäksi itse keskustelukin oli hieno ja sujuva, ja tehtävä omasta aloitteesta valittu.

Uudessa paradigmassa, josta Robinson puhuu, ja jota uusi Ops:kin tukee, ihan parasta on se, että opettaja voi peilata kaiken oman työelämäkokemuksensa kautta. Itsekin pidän siitä, että voin autonomisesti valita työtehtäväni ja päämääräni ja edistyä omassa tahdissani. Kaikista parhaimmat päivät ovat niitä, kun uppoudun johonkin tehtävään flown vallassa ja huomaan itse miten voisin kehittää itseäni tai saan onnistumisen elämyksiä uusista taidoista tai ideoista. Ihan huippua on myös se, että talosta löytyy paljon muitakin kasvattajia, joiden kanssa voin keskustella, ja rikastaa omaa ideavarastoani heidän näkökulmiensa avulla. Toivon myös, että saan ideoida uutta ja ideoitani kuunnellaan. Kun oppilaat lukuvuoden lopuksi arvioivat edistymistään uuden Opsin taitotavoitteiden perusteella, katson arviointeja myös sillä silmällä, miten minun tulisi omaa työtäni vielä kehittää.

Mainokset

Omatahtisesta etenemisestä

Uudet tuulet koulumaailmassa aiheuttavat aina paljon keskustelua ja ennakkoluulojakin. Sosiaalisen median keskustelupalstoilla kritisoidaan omatahtisen oppimisen menetelmiä murrosikäisten lasten kuulopuheiden perusteella, käymättä luokissa itse katsomassa mitä siellä tapahtuu, tai edes kysymättä opettajalta, miten hän opetuksensa rakentaa. Keskusteluissa puhutaan mm. omatahtisuudesta, käänteisestä opetuksesta ja sähköisistä materiaaleista, olettaen, että ne aina liittyvät toisiinsa, mikä ei pidä paikkansa.

IMG_1285Itse suosin omatahtista etenemistä ja käytän sähköistä oppimismateriaalia, koska se monipuolistaa opetusta ja tarjoaa jokaiselle jotakin. Kenenkään ei tarvitse istua tekemättä mitään, koska ei osaa tehtävää tai on niin nopea, että joutuu aina odottamaan toisia. Jokaisella tunnilla voi itse valita tekeekö mieluiten keskusteluja, kuunteluita, kirjoittamista, lukemista vai luovia töitä (videot, animaatiot jne). Vai haluaako ehkä pelata. Jos oppilas kokee tunnit yksitoikkoisiksi, hänellä on aina mahdollisuus poiketa omasta mallistaan ja tehdä välillä jotain muuta. Hyvään arvosanaan vaaditaankin monipuolisia tehtäviä. Olen saanut sen kuvan, että harva opettaja kuitenkaan käyttää sähköistä materiaalia vaikka suosiikin omatahtista etenemistä. Mielestäni on kaksi aivan eri asiaa jos oppilas etenee omatahtisesti paperisella materiaalilla kuin, jos hän etenee sähköisessä oppimisympäristössä. Sähköisessä ympäristössä kaikki hänen suorituksensa tallentuvat pisteiksi, joista muodostuu hänen arvosanansa. Pisteiden kerääminen motivoi monia ja konkretisoi etenemisen. Voisiko loistavampaa tapaa olla kehittää oppilaan omaa arviointikykyä siitä, mistä arvosana muodostuu, ja mitkä ovat menestymisen tai epäonnistumisen syyt? Varsinkin kun numerot on höystetty taitotasokuvauksilla, ja sähköisestä tehtävälistasta näkyy mustaa valkoisella, mitkä tehtävät on tehty ja mitkä ei, ja mitä arvosanoja mistäkin testistä on saatu. Avaan tietysti taulukoita oppilaille usein, seiskoille useammin ja yseille harvemmin: “Muistattehan katsoa arvioinnista arvosananne aina välillä ja tehtävälistasta lisää tekemistä jos haluatte nostaa arvosanaa.” Minusta kyllä näyttää, että jokainen oppilas katsoo tilanteen aina tunnin aluksi ja lopuksi joka tapauksessa.

IMG_1288Minun enkun tunneillani siis saa edetä omassa tahdissa muuten, mutta kielioppiin ei saa mennä ennen kuin olen sen selittänyt. Jokaisen asian yhteydessä oppilas saa itse valita, millä tavalla sen opiskelee. Kaikki tehtävät kerääntyvät samaan pistesaldoon. Oppilaat ja minä pidämme todella paljon siitä, ettei kenenkään tarvitse koskaan odottaa ketään. Työskentelyrauha on ihan eri luokkaa kuin silloin kun yhdessä tarkastettiin tehtäviä ja odoteltiin, että hitaimmatkin ehtii mukaan. En usko, että osaisin tai pystyisin toteuttamaan omatahtista etenemmistä ilman sähköistä alustaa. Olisin jatkuvasti huolissani siitä, tuleeko asiat opittua vai ei. En pystyisi koordinoimaan paperipaljoutta enkä jaksaisi kahlata läpi oppilaiden töitä. Nyt näen jokaisen oppilaan jokaisen tehtävän sähköiseltä alustalta, ja tunninalkutestit näyttävät myös hyvin missään mennään. Sähköisesti nämä kaikki toiminnot vievät niin vähän aikaa, että voin ne toteuttaa. Kuka ihme jaksaisi tarkastaa paperilla pistarit joka ikinen tunti? Automatiikka tarkastaa minun testit, niitä laatiessa pitää vain olla ovela. Ja jos automatiikka tekee jotain hassua, katson testit itse. Oppilaat kyllä aina huomauttavat asiasta niissä tapauksissa. Pitempiäkin kirjoitustehtäviä toki tehdään, ja ne tarkastan tietysti aina itse, kaikkeen ei kone pysty. Käänteistä opetusta en varmastikaan ihan puhtaasti käytä missään. En usko, että saisin oppilaitani katsomaan videoita etukäteen kotona. Toki aiheeseen johdatellaan monesti videolla, jonka voi katsoa omassa tahdissaan sopivassa kohdassa.
Screenshot 2016-02-04 at 16.06.11Opettajat ovat pitkän yliopistokoulutuksen käyneitä ammattilaisia, tuskin kukaan olettaa, että oppilas ymmärtäisi uudet asiat selittämättä. Huolissaan oleville vanhemmille sanoisin, että jos sinua kiinnostaa, mitä luokassa tapahtuu, tiedustele sitä kohteliaasti opettajalta tai käy seuraamassa opetusta. Monet opettajat ottavat vanhempia mielellään mukaan tunneille. Kannattaa käydä samalla useampaa eri tuntia seuraamassa niin voi verrata minkälaista nykykoulussa on edetä opettajatahtisesti, verrattuna siihen, että oppilas etenee omassa tahdissaan. Nuori saattaa kritisoida uutta työskentelytapaa jo siitä syystä, että joutuu tekemään itse enemmän kuin aiemmin. Sehän on ymmärrettävää. Aikuisten maailmassa syntyisi kapina. Osa nuorista on vain todella konservatiivisia. Koululta odotetaan tiettyjä asioita, lähinnä luennointia ja kopioimista. Itse väitän kuitenkin, että nuoret ovat päässeet ennen aivan liian helpolla. Aikaa jää kännyköiden räpläämiseen ja toisten kiusaamiseen. Jos vanhemmat haluavat parempaa työrauhaa luokkiin, uskon, että omatahtinen eteneminen on siihen ainut ratkaisu. Kun sähköiset sovellukset lisätään luokkahuoneeseen, siitä ei poistu mitään, vaan siihen tulee vain lisää. Ilman laitteita ei tehdä esim. videoita tai animaatioita, eikä opettaja pysty seuraamaan oppilaan osaamista ja edistymistä reaaliaikaisesti. Kun omatahtisuus lisätään luokkahuoneeseen, siitä ei ainakaan meidän tapauksessa poistu mitään. Kaikki samat työskentelymuodot ovat edelleen olemassa. Oppilas saa tehdä ryhmätöitä, kirjoittaa vihkoon, keskustella jne. ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Joskus oppilas valitsee kerta toisensa jälkeen täydennystehtävät, koska ne ovat se helpoin valinta. Silloin ei kuitenkaan pidä syyttää opettajaa tuntien tylsyydestä, jos itse tekee sellaisen valinnan. Omatahtisen etenemisen suurimpia etuja on oppilaan selitysmallien kehittyminen. Kenen syy se nyt on, jos en edisty?

Screenshot 2015-12-17 at 12.51.01Minä olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten avosylin selkeä enemmistö oppilaista ottaa uudet lähestymistavat käyttöön. Mielestäni sekin on yksi tärkeä metataito opittavaksi tässä muuttuvassa maailmassa, että osaa suhtautua ennakkoluulottomasti muutokseen ja tekee johtopäätökset vasta kun on itse asian kokenut tarpeeksi kattavasti. Ennen joulua teettämäni kyselyn mukaan vain 35% oppilaistani opiskelisi mielummin paperisen materiaalin avulla opettajatahtisesti kuin sähköisen materiaalin avulla omatahtisesti. Nämä ovat ne kaksi vaihtoehtoa mitä meillä on tarjolla, ja jompi kumpi niistä pitää valita kaikille. Osuus on mielestäni yllättävän pieni, ottaen huomioon, että kyseessä on aivan uusi tapa oppia eikä suurin osa oppilaistani ole koskaan ennen tätä kokeillut. Ahkerimmat ja heikoimmat oppilaat ovat yleensä uuden työskentelytavan kannalla. He ovat mielissään siitä, että kaikki heidän tekemisensä tulee näkyväksi. Keskitason oppilaat, jotka ovat perustaidoillaan onnistuneet aina kokeissa, eivät yleensä pidä tästä uudesta työskentelytavasta, koska he joutuvat nyt tekemään töitä, ja siihen he eivät ole tottuneet. Kokeista on päässyt aina ulkoa opettelulla, tuurilla tai perustaidoilla kohtuullisille arvosanoille. Minun mielestäni lisähaasteet eivät tee kenellekään pahaa, kun keinot niiden selvittämiseen on helposti tarjolla.
Screenshot 2016-02-04 at 16.04.00

Enkun tunneillamme on upea keskittynyt flow-meininki ja tiedän koko ajan tarkalleen mitä kukakin osaa. Itse vanhempana toivoisin samaa omille lapsilleni. Osa oppilaista tekee muistiinpanot vihkoon, osa pelaa pelejä. Monissa ryhmissä on muodostunut opiskelupiirejä. Yksi piiri kokoontuu luokkani ulkopuolella käytävän päässä ja siellä he lukevat yhdessä ääneen sanoja nauhalle, keskustelevat kuuntelutehtävän sisällöstä tai keksivät muistisääntöjä sanoja opetellessa. Oppilaat neuvovat ja auttavat toisiaan. Jotkut oppilaat olivat joululoman aikana löytäneet lisätehtävistä Charles Dickensin Christmas Carolin, kuunnelleet sen ja vastanneet sisältökysymyksiin, joita olin siitä laatinut. Yksi hetki missä uuden työskentelytavan erityispiirteet tulivat hauskasti näkyväksi oli se, kun joulun jälkeen joihinkin ryhmiin tuli uusia oppilaita. Heidän ihmetyksensä oli aika selkeästi nähtävissä kun oppilaat alkoivat yhtäkkiä puhua englantia keskenään satunnaisina hetkinä. He tekivät puhetehtäviä tehtävälistaltaan, mutta uusi oppilas ei ollut vielä sisällä ajatuksessa, että niitä oikeasti voi ja kannattaa tehdä kun parin kanssa sattuu yhteinen hyvä hetki.

Jos minun pitäisi palata opettajatahtiseen paperiopetukseen, se tuntuisi niin valtavan suurelta ja masentavalta askeleelta taaksepäin. Olen saanut puolen vuoden ajan maistaa tätä uutta ihmeellisen ihanaa, oppilasta aktivoivaa työskentelyä, enkä halua siitä luopua. Luokastani lähtee energisiä, mutta rauhallisia nuoria. Se on se sama fiilis kun itsellä on sellaisen työpäivän jälkeen kun on saanut itse aktiivisesti puuhastella jonkin projektin parissa, ja on saanut paljon aikaiseksi, kokenut ehkä flow-fiiliksiä, eikä ole tarvinnut ahdistua istumalla palavereissa tai luennoilla ilman mitään konkreettista tekemistä. Uskonkin, että onnelliseksi ei tule pääsemällä vähemmällä, vaan sillä kun ylittää itsensä tekemällä itse, ehkä vähän enemmän kuin aloittaessa osasi arvatakaan. Aina voi sanoa, että ei kiinnosta tai ei osaa, mutta se on kyllä aina varma tae siitä, ettei kiinnostukaan eikä tule osaamaan. En ole joutunut ‘markkinoimaan’ kirjoittamaani materiaalia yhdellekään oppilaalle, vaan he tekevät tehtäviä mielellään. Sekin on aika hienoa, ja kertoo myös siitä, että nuoret haluavat edistyä, saada hyviä arvosanoja ja oppia. Opettajan pitää vain mahdollistaa se.

(Ruutukaappaukset ovat työn alla olevasta Tabletkoulun Englanti 9 kirjasta, joka julkaistaan tulevana kesänä.)