”Changing Education Paradigms” ja Tabletkoulun englannin opiskelu

Olen viimeaikoina kohdannut tämän Sir Ken Robinsonin videon useampaan otteeseen eri tilanteissa. Se puhuttelee minua, ja ilokseni näen siinä useita eri asioita, joita pystyn tukemaan paremmin siirryttyäni käyttämään Tabletkoulun englannin materiaaleja. Osa haasteista on niin suuria, että tarvittaisiin koko järjestelmän kattavia muutoksia, mutta suurimpiakin haasteita opettaja pystyy lähestymään jonkin verran omilla ratkaisuillaan. Osa videolla mainituista asioista on luonnollisesti toteutettavissa myös muilla keinoin, mutta peilaan tässä Robinsonin ajatuksia oman luokkahuoneeni näkökulmasta:

Oppilaan itsetunnon kehittyminen: ”Minä kielen oppijana”

Tabletkoulu tukee oppilaan positiivisen minäkuvan kehittymistä esimerkiksi siten, että oppilaan arvioinnissa voidaan keskittyä oppimisprosessiin kokeiden sijaan. Opettajan ei tarvitse välttämättä pitää kokeita ollenkaan. Itse olen jättänyt ne valtakunnallista koetta lukuunottamatta kokonaan pois. Halusin irtautua siitä ajattelusta, jossa oppilaalle ikään kuin lyödään kokeen jälkeen leima ”ysi”, ”kutonen”, jolloin sekä oppilaalle että opettajalle tulee tunne, että sille asialle ei voi oikein enää mitään. Rakenteellisista syistä meidän on se ysiluokan lopuksi tehtävä, mutta muulloin siitä voi pyrkiä eroon jättämällä kokeet pois ja luomalla oppimiseen enemmän prosessinäkökulmaa.

Tabletkoulu tukee tätä ajattelua täydellisesti, ja se on pohjimmiltaan syy, miksi valitsin aikanaan siirtyä Tabletkoulun maailmaan opetuksessani. Jokaisella tunnilla oppilas saa edistymisestään tietoja Arviointi-sivulta. Hän näkee aktiivisuutensa esitettynä sekä grafiikkana että edistymisprosenttina. Oppilaat oppivat nopeasti tutkimaan näitä tietoja jokaisen tunnin aluksi ja lopuksi. Oppilas saa paljon reaaliaikaista tietoa osaamisestaan ja aktiivisuudestaan. Hänen itsetuntonsa kielen oppijana kehittyy paljon positiivisemmaksi kun hän huomaa, että jokapäiväisellä ahkeruudella ja tarkkaavaisuudella oikeasti saavutetaan asioita. Itse olen jopa jättänyt oppilaiden edellisvuosien oppikirjat auki, jotta he voivat niitäkin tehdä halutessaan. Opettaja voi jopa ottaa sen arvostelussa huomioon, jos oppilas intoutuisikin kasiluokalla tekemään seiskaluokan tehtäviä. Kun on kyse murrosikäisistä nuorista, kaikki uudet mahdollisuudet ovat varmasti lämpimästi tervetulleita. Olenpa jopa pohtinut sitäkin mahdollisuutta, että avaisin seiskaluokkalaisille keväällä jo kasiluokan kirjankin tehtäväksi, jos joku edistyy niin nopeasti.

kuva1.PNG

Perinteisissä kokeissa on tietysti myös hyviä puolia, kuten esimerkiksi se, että oppilas saa niistä objektiivista tietoa osaamisestaan. Itse koen kuitenkin tärkeäksi sen, että koe ei pääse määrittelemään oppilasta. Pidän tunninalkutestejä, joilla oppilas voi todeta osaako opetellut asiat vai ei. Oppilas voi testin perusteella päättää tarvitseeko hänen harjoitella kyseistä asiaa lisää vai ei. Näitä pieniä testejä voi toteuttaa hyvinkin kevyellä tavalla esim. Socrativella, Quizletilla tai Kahootilla. Näin tuetaan ajatusta siitä, että tässä oppimistapahtumassa ollaan keskellä prosessia, jokainen omassa pisteessään menossa, ja tekemällä tarpeeksi töitä päästään eteenpäin. Oppilas ei koe olevansa ”kutosen oppilas” tai ”seiskan oppilas”, vaan hän tietää, että hänellä on asioita oppimatta, ja hänen tulisi ne opiskella. Ihan samalla tavalla kuin uuden Opsin taitotavoitteetkin ohjaavat oppilaita ajattelemaan.

Mukaansatempaavat ja oppimista ohjaavat tehtävät

Tell me and I forget. Teach me and I remember. Involve me and I learn.
– Benjamin Franklin

Aina jos pystytään herättämään oppilaan tunteet ja mielikuvitus, se vie oppimista suurin harppauksin eteenpäin. Hyvät oppimistehtävät tempaavat oppilaat mukaansa, ja flow vie joskus jopa huomaamatta mennessään, kun on jotain mielenkiintoista pohdittavaa. Tabletkoulun toimintapa itsessään tukee tämänkaltaisten tilanteiden syntymistä. Oppilaat voivat edetä omien valintojensa mukaan omalla oppimispolullaan. Mahdollisuus tehdä omia valintoja (autonomia) on tutkimusten mukaan yksi suurimpia onnellisuustekijöitä ihmisten elämässä, kuten myös työviihtyvyydessä. Koen itse, että oppimisessa on siirrytty aivan uuteen aikakauteen, kun oppilaalle voidaan tarjota paremmat mahdollisuudet autonomiaan. Oppilas ryhtyy tunnin aluksi omaehtoisesti ja -aloitteisesti jatkamaan työskentelyään siitä, mihin hän on viimeksi jäänyt tai mitä hän kokee itselleen mielekkääksi tai tarpeelliseksi opetella. Hän etsii toimintapoja ratkaistaakseen ongelmat, joita hän kohtaa (kysynkö opettajalta tai kaverilta, etsinkö kirjasta tai netistä, kuuntelenko aluksi opettajan lyhyet ohjeet vai ryhdynkö itse tutkimaan asiaa). Lopuksi hän saa valitsemiinsa oppimistehtäviin välittömän palautteen, jonka perusteella hän pystyy päättelemään onko oppinut asian vai ei. Sähköinen materiaali mahdollistaa sen, että enää ei tarvitse kopioida opettajan jäsentelemää esitystä ja tehdä opettajan valitsemia tehtäviä, ja sen jälkeen odotella, että ne tarkastetaan yhdessä. Siinä mallissa mahdollisuudet edetä omien tarpeiden mukaan ovat melkein olemattomat. Omaan luokkaani on tullut autonomisen työskentelyn myötä paljon parempi työrauha kuin mitä se oli silloin kun opetus oli opettajatahtista paperikirjojen aikakaudella. Oppilailla on useimmiten jo tunnille tullessaan valmiiksi mielessä, miten he jatkavat etenemistään eikä heidän tarvitse odotella, että pääsisivät toteuttamaan suunnitelmansa. Ajatuksena olisi, että sisäinen motivaatio ohjaisi toimintaa, eivät opettajan suunnitelmat.

kuva2

Jonkin verran opettajan puhettakin mahtuu aina luokkaan. Itse selitän kielioppiasiat edelleen frontaaliopetuksena, usein kuitenkin niin, että yhdessä ihmettelemme kielen omituisuuksia tai säännönmukaisuuksia ja makustelemme miltä ne suussa kuulostavat. Aina on kuitenkin niitä oppilaita, jotka valitsevat olla kuuntelematta. Kun he ryhtyvät tekemään omavalintaisia tehtäviään, he saattavat saada ne oikein aiempien tietojensa perusteella. Voi käydä myös niin, että he eivät osaakaan tehtäviä ja he saattavat etsiä apua ryhmän jäseniltä tai opettajalta ja saavat näin henkilökohtaista ohjausta. Neuvova oppilas saa vahvistusta itsetunnolleen ja itse opittavan asian hallinnalle. Ryhmätyöskentelytaidot kehittyvät. Osa oppilaista huomaa vasta tehtävän palautettuaan, että eivät osanneetkaan. Nämä oppilaat saattavat kysyä ryhmänsä jäseniltä tai minulta, miten tehtävä olisi pitänyt tehdä. Siinä tilanteessa pääsen usein vielä neuvomaan oppilaita henkilökohtaisesti. Jotkut oppilaat eivät aktivoidu kysymään minulta tai ryhmänsä jäseniltä neuvoa, vaikka huomaavat tekevänsä tehtävät väärin. Huomaan opettajan näkymästä, että he eivät ole osanneet tehdä tehtäviä, ja voin palauttaa heille tehtävät uudelleen tehtäväksi ohjeen kera, tai tehdä tehtävät yhdessä heidän kanssaan esim. tukiopetuksessa. Tämä prosessi sisältää monenlaisten oppimisstrategioiden soveltamista, useita mahdollisuuksia oppia itse asia tai hankkia uusia metataitoja, sekä huomata tuen tarve. Kaiken tämän voi luonnollisesti todeta myös pelillisillä oppimistehtävillä tai tunninalkutesteillä, joita myös usein käytämme. Paras oppimispeli saa tunteet aktivoitua, tukee ryhmätaitojen kehittymistä ja harjoituttaa itse opittavan asian huomaamatta ja tehokkaasti. Tällainen on esimerkiksi Quizlet Live.

Ryhmästä voimaa

Maailmassa on hyvin vähän sellaisia työpaikkoja, joissa työskenneltäisiin täysin yksin. Melkein kaikki työ syntyy ryhmissä ja ryhmätyötaidot ovat tärkeitä. Perinteiset kokeet ja mm. Pisa-testi painottavat yksin tekemistä, mitä monet tutkijat pitävät vanhanaikaisena näkökulmana oppimiseen. Suuret innovaatiotkin syntyvät työryhmissä, vaikka kulttuurimme haluaa aina nostaa jonkun yksilön jalustalle ja näin illuusio siitä, että yksin pitäisi pärjätä pysyy voimakkaana yhteiskunnassamme.

Koulussakin työskentely voidaan järjestää niin, että oppilaat saavat voimaa ryhmästä. Oppilaat voivat istua itse valitsemissaan ryhmissä ja keskustella kaikista oppimistehtävistä. Näin voimme tukea sosiaalisuuden ja ryhmätyötaitojen kehittymistä. Osa kuitenkin haluaa työskennellä yksin, ja sekin pitää mielestäni olla sallittua. Erityisesti kielen oppimisessa arka oppilas voi jopa kokea identiteettinsä uhatuksi, jos hän joutuu pakotettuna puhumaan vierasta kieltä ihmisille, joihin hän ei luota. Olisi hienoa, jos oppilas voisi kehittyä tässäkin suhteessa, ja omien valmiuksiensa mukaan valita joko yksilötyön tai ryhmätyön, mutta kuitenkin haastaa itseään uskaltamaan kokeilla sitä toistakin lähestymistapaa joskus.

Kun pulpetit ovat ryhmässä, oppilas ehkä huomaa miten paljon muut saavat apua ja tukea toisiltaan samassa pöytäryhmässä vaikkei itse olisikaan ryhmän jäsen varsinaisesti, vaan sattuisi vain istumaan siinä, ja ehkä rohkaistuu jonakin päivänä itsekin osallistumaan ryhmätyöskentelyyn. Tabletkoulun keskustelupalsta on myös hyvä paikka harjoitella osallistumista ryhmäkeskusteluihin ohjatusti. Vaikkei olisi varma itsestään, sieltä näkee ikätovereiden mallivastauksia, joita voi vähän muutella omaan tarkoitukseen. Tabletkoulussa on monia muitakin ryhmätyökaluja, kuten esimerkiksi todella kattava ja perusteellinen vertaisarviointityökalu, jonka käyttämistä ryhmätyöpalautteen antoon suosittelen lämpimästi.

kuva3

Kun oppilaat päästetään tekemään omassa tahdissa ja työskentelemään ryhmissä, opettajasta voi aluksi vaikuttaa siltä, että mitään ei oikein tapahdu tai että käytössä on kyseenalaisilta vaikuttavia keinoja (esim. kopioiminen). Opettaja joutuu höllentämään otettaan ryhmän hallinnasta ja kaikki voi yhtäkkiä tuntua kaoottiselta.

Mutta – ei kannatakaan huolestua siitä, miltä päällepäin näyttää, vaan seurata tarkkaan oppilaiden edistymistä Tabletkoulun opettajan näkymästä. Voi olla, että se näkymä yllättää. Pelilliset tunninalkutestit ovat myös hyvä keino todeta nopeasti onko oppimista tapahtunut. Jotta sisäistä motivaatiota työskentelyyn pääsisi syntymään, pitää oppilaille kuitenkin antaa siimaa ja malttaa odottaa, että vastuutäkyyn tartutaan. On varmasti hyvä kuitenkin muistuttaa siitä, mitä oppilailta odotetaan (Seuraa prosenttiasi ja aseta itsellesi tavoitteita.) Pitää myös uskoa ja luottaa siihen, että kukaan ei jaksa loputtomiin kopioida (tai antaa kopioida) tai huijata tehneensä jotain mitä ei ole oikeasti tehnytkään, ja jossain vaiheessa se pitää omakohtaisesti kokea, että niin ei opi. Ryhmässä syntyy niitäkin herkullisia tilanteita, joissa ikätoveri sanoo toiselle, että et sinä noin opi, tai et saa pisteitä jos et oikeasti sitä tee, tai että, osallistu nyt tähän äläkä räplää kännykkääsi. Itse uskon vahvasti siihen, että meidän aikuisten kuuluu kasvattaa nuoria hallitsemaan itse omaa elämäänsä, eikä vahtia selän takana. Se päättyy aina kissa-hiiri-leikkiin, eikä opeta oppilaalle mitään hyödyllisiä taitoja.

Luova ajattelu

Neuvokkaat (resourceful) ihmiset ovat niitä, jotka pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa ja luovat innovaatioita. On erittäin arvokas taito osata etsiä ratkaisuja ’laatikon ulkopuolelta’ ja meidän pitäisi koulussa pystyä tukemaan sen taidon kehittymistä. Usein kuitenkin koulussa ne, jotka haluavat tehdä tehtävän omalla tavallaan, eivätkä kuuntele ohjeita, ovat niitä, jotka ’aiheuttavat hankaluuksia’ (esim. aikapula, tekninen työ ja turvallisuus). Olisi hienoa, jos pystyisimme sallimaan kokeilemista ja epäonnistumistakin.

Tabletkoulu mahdollistaa kokeilut ja uudelleen yrittämiset, kuten olen edellä kuvaillut. Syy tähän on suurimmaksi osaksi tekninen: välitön palaute ja mahdollisuus työskennellä omassa tahdissa. On hienoa nähdä miten oppilaat tarttuvat näihin mahdollisuuksiin, ja heiltä syntyy uudenlaisia näkökulmiakin, kun ideoinnille annetaan tilaa.

kuva4

Teemme juuri kahdeksasluokkalaisten kanssa USA-projekteja ja yllättäen projektien nimet eivätkään enää ole esim. NHL tai Miami, vaan joukkoon on spontaanisti ilmestynyt myös esim. kysymysmuotoisia projektinimiä kuten ”Miksi amerikkalaiset autot kuluttavat niin paljon polttoainetta?” Opettajan hienoimpia hetkiä ovat ne, kun hän huomaa, että oppilaat lähtevät omaehtoisesti uusille poluille ja haastavat itseään kokeilemaan uusia näkökulmia, menetelmiä tai oppimisstrategioita. Oppilaille pitää antaa vastuuta ja luottamusta, jotta siihen päästään. Harva lähtee kehittämään itseään ja luomaan uutta, jos hän ei koe olevansa arvostettu ja saavansa luottamusta ja olevansa vastuunkantoon kykenevä. Vai mitä sanoisitte oppilaasta, joka ei uskaltanut tehdä äänitystehtäviä luokassa, eikä kotona ollut ketään kenen kanssa tehdä, joten hän keksi soittaa ystävälleen ja nauhoittaa kännykällään heidän ennalta suunnitellun englanninkielisen puhelinkeskustelunsa vastaukseksi nauhoitustehtävään? Itse sanoisin, että 10 pistettä luovuudesta, kekseliäisyydestä ja uskalluksesta. Lisäksi itse keskustelukin oli hieno ja sujuva, ja tehtävä omasta aloitteesta valittu.

Uudessa paradigmassa, josta Robinson puhuu, ja jota uusi Ops:kin tukee, ihan parasta on se, että opettaja voi peilata kaiken oman työelämäkokemuksensa kautta. Itsekin pidän siitä, että voin autonomisesti valita työtehtäväni ja päämääräni ja edistyä omassa tahdissani. Kaikista parhaimmat päivät ovat niitä, kun uppoudun johonkin tehtävään flown vallassa ja huomaan itse miten voisin kehittää itseäni tai saan onnistumisen elämyksiä uusista taidoista tai ideoista. Ihan huippua on myös se, että talosta löytyy paljon muitakin kasvattajia, joiden kanssa voin keskustella, ja rikastaa omaa ideavarastoani heidän näkökulmiensa avulla. Toivon myös, että saan ideoida uutta ja ideoitani kuunnellaan. Kun oppilaat lukuvuoden lopuksi arvioivat edistymistään uuden Opsin taitotavoitteiden perusteella, katson arviointeja myös sillä silmällä, miten minun tulisi omaa työtäni vielä kehittää.

OPS2016 ja englannin opiskelu Tabletkoulussa

Uuden opetussuunnitelman (2016) mukainen laaja-alainen osaaminen kohtaa Tabletkoulun yläkoulun englannin oppimisen mm. näin:

Bloomin taksonomiaa voi soveltaa kielen oppimiseen esim. näin:

Kielenoppimisen taitotavoitteista (T1-T10) voi laatia esim. seuraavanlaisen lomakkeen:

Pieni testi riittää näyttämään suunnan.

Taas yksi ihana maanantaiaamu, ja jos luit edellisen postaukseni niin tiedät, että tämä ei ole sarkasmia. Puolet päivästä on vilahtanut ohi niin, että kaikki on taas soljunut ihan omalla painollaan eteenpäin. Olen todistanut jo useita onnistumisen elämyksiä, ja saanut nähdä monia hymyjä.

Käsittelimme juuri edellisviikoillla seiskojen kanssa harrastussanoja ja -ing-muotoja. Aloitan tällä viikolla heidän tuntinsa Socrative-testillä. Helppoa kuin heinänteko. Scoreboardini täytyy vihreällä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Sen jälkeen tartututaan musiikkiteemaan. Ensin pitää sanoa lauseita. I can play the piano. I like hip hop. I have seen Cheek live. Näitä tunnustetaan myös toisille keskustelukanavalla kirjallisesti. Tehdään mielipidekysely ja harjoitellaan Quizlet-korteilla. Kilpailu äityy kovaksi, päivitän leaderboardia oppilaiden nähtäväksi sitä mukaan kun uusia ennätyksiä syntyy. Osa haluaa jäädä välitunniksi pelaamaan.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ysien tunti alkaa viimeviikkoisen futuuri- ja konditionaalikertauksen testaamisella. Tämä ei olekaan yhtä helppoa kuin seiskojen testi. Yhtä testissä epäonnistunutta ryhmä neuvoo jälkeenpäin: “Ehkä sun ei kannata käyttää hyvää harjoitteluaikaa siihen kopioimiseen, täältähän nämä säännöt löytyy kun niitä tarvii.” Totta. Vihkoon kopioimisessa ei tarvita juurikaan omaa ajattelua. Joidenkin oppilaiden on vaikea uskaltaa päästää irti tutusta, turvallisesta ja helposta vihkoon kopioimisesta. Ei tarvitse haastaa itseään eikä kohdata tehtäviä, joista ei ole ihan varma mitä niihin pitäisi täydentää.

Screenshot 2016-03-21 at 10.44.20

Ilahdun kuitenkin suuresti siitä, että ne oppilaat, jotka todella keskittyivät viime viikolla harjoittelemaan, osaavat oikein hyvin. Ihmettelemme yhdessä sitä, että asiaa ei ole tarvinnut kotona kerrata viime tunnin jälkeen, vaan se on jäänyt mieleen pelkällä tuntiharjoittelulla. Eikä kyseessä ole edes ryhmän taitavimmat oppilaat. Säännöt jäivät vain niin hyvin mieleen, kun ne sai itse työstää ja päätellä. Oli minullekin kovin palkitsevaa päästä viime viikolla vastaamaan kysymyksiin, jotka kumpusivat omasta halusta oppia. “Miksei tähän saa kirjoittaa ‘wouldn’t rain’ kun tässä kerran pitää laittaa ‘ei sataisi’?” Ja ne, jotka eivät vielä osanneet, tietävät, että lisäharjoittelu on tarpeen ja löytävät itselleen lisätehtäviä. Olen huomannut vuosien varrella, että yllättävän usein oppimisen esteenä on se, että oppilas ei tiedä tarvitsevansa lisäharjoittelua. Huomenna nähdään, osaavatko loputkin tehdä myös sivulauseet.

Myhäilen tyytyväisenä. Ei olisi parempaa voinut tähän maanantaiaamuun sattua. Taas yksi todiste siitä, että oma-aloitteinen tehtävänratkaisu omassa tahdissa, oikealla tavalla jäsennettynä ja johdateltuna poikii parempia tuloksia kuin valmiista muistiinpanoista pänttääminen, ja tukee oppilaan oman aktiivisuuden kehittymistä. Kotitehtäviä tai kokeita ei tarvita. Pieni testi riittää näyttämään suunnan.

(Oppimateriaalina Tabletkoulun vuosi sitten julkaistu Englanti 7 ja ensi kesänä julkaistava Englanti 9.)

Erilaiset oppijat

Peruskoulussa on monenlaisia oppijoita, enimmäkseen motivoituneita ja taitavia. On myös joitakin oppilaita, joita koulupuuhat ei motivoi, ja joitakin oppilaita, jotka ovat kovin innostuneita, mutta oppiminen ei vain tunnu onnistuvan. Luokista löytyy myös maahanmuuttajia, joiden heikot suomen kielen taidot tulevat turhan usein englannin oppimisen tielle. Jokaisella oppilaalla pitäisi kaikesta huolimatta olla tasavertaiset mahdollisuudet oppimiseen, motivaation, kykyjen tai suomen kielen puutteista huolimatta.

Olen ollut opettaja viisitoista vuotta. Vuosien varrella olen kohdannut monenlaista hankaluutta järjestää tuntitilanteet tasavertaisiksi kaikille. Oppiminen on ollut hankalaa, koska suomenkielisiä ohjeita ei ole ymmärretty, kirjasta luettaessa tai luokkatilanteessa puhuttuna.  Hankalaa on ollut myös kun osalla oppilaista unohtuu usein opiskelussa tarvittavia välineitä kotiin, kuten esimerkiksi kirjat, vihko tai kynät. Hankaluuksia on tullut myös niissä tilanteissa kun opettaja selkeästi näkee, että osa oppilaista tarvitsisi vielä paljon toistoa kyseisestä asiasta oppiakseen sen kunnolla, mutta osa oppilaista odottelee jo tylsistyneinä seuraavaa aihetta. Erityisen ikäviä ovat ne tilanteet, kun haluaisi joskus antaa myönteistäkin palautetta ahkerille oppilaille, mutta opettajan nähtäville tulee aina vain uudestaan heidän epäonnistumisensa. Saattaa olla että oppilas jännittää koetilanteita, luokassa ääneen puhumista tai hänellä on lukemisen tai muistamisen vaikeus. Oppilas saattaakin onnistua silloin tällöin, mutta se ei tule opettajalle näkyväksi tai vastaukset eivät ole juuri sitä mitä siinä hetkessä haettiin, vaikka muuten olisivatkin hyvä vastauksia. Kaikista ikävintä on kuitenkin ollut se, kun on pitänyt vain todeta kurssin päätteeksi ketkä oppivat ja ketkä eivät, ja mennä eteenpäin siitä huolimatta.

Oppimisen tasavertaisuutta ja sujuvuutta etsiessäni päätin siirtyä sähköiseen oppimateriaaliin. Hankimme luokkaani Chromebookit ja Tabletkoulun oppikirjat. Aloin itse laatia Tabletkoulun oppimateriaalia kolme vuotta sitten. Luokassani on moitteettomasti toimiva wifi ja oppilailla hyvät kuulokkeet kuuntelutehtävien (tai englanninkielisen musiikin) kuunteluun, mutta myös muiden ryhmien puheensorinan pois sulkemiseksi. Oppilaat istuvat viiden hengen ryhmissä. Heitä kannustetaan tekemään tehtäviä yhdessä. Oppilas saa tehtävästä aina välittömän suoran palautteen, ja oppii myös virheistään, joutumatta tekemään niitä toisten nähden. Jokainen saa edetä omassa tahdissaan, eikä ketään tarvitse odotella. Annan oppilaille viikkotavoitteet: ”tällä viikolla on tarkoitus harjoitella tähän aiheepiiriin liittyvää sanastoa” tai ”kerronpa teille yhden rakenneasian ja saatte harjoitella sen tämän viikon aikana” tai ”tällä viikolla luetaan tämä teksti ja opetellaan itse kertomaan samantyyppisistä asioista”. Sen jälkeen oppilaat saavat valita sähköisessä aineistossa olevista vaihtoehdoista itselleen sopivat tavat oppia asian. Oppilailla on myös paperiset vihkot käytettävissään, ja nettisanakirjat ja -kääntäjät, jos he eivät esim. ymmärrä suomen- tai englanninkielisiä tehtävänantoja. Tunnit alkavat pienellä testillä, jolloin oppilas voi itse päätellä onko hän asian jo oppinut vai pitääkö hänen harjoitella lisää. Opettaja näkee minä tahansa hetkenä reaaliaikaisesti mitä oppilas osaa. Oppilas oppii itse arvioimaan omaa osaamistaan ja kehittämään työskentelytapojaan. Oppilas uskaltaa enemmän, koska hän voi edetä oman näkymänsä suojassa, omassa työpisteessään, joutumatta esim. vastaamaan ääneen luokassa ja näin näyttämään osaamisensa.Tabletkoulun oppimateriaalit ovat jo valmiiksi eriyttäviä. Jokainen tehtävä on merkitty joko perustehtäväksi (P), syventäväksi tehtäväksi (SY) tai soveltavaksi tehtäväksi (SO). Ne, joille englannin oppiminen on haastavaa, voivat tehdä aina ensin P-tehtävät ja sen jälkeen SO-tehtävät, joita jokainen voi tehdä omalla tasollaan. SY-tehtävät ovat haastavampia. Materiaalissa on myös runsaasti lisätehtäviä ylöspäin eriyttämiseen. Pitkistä tekstikappaleista oppilaille on tarjolla myös lyhennetyt teksti. Oppilas voi lamppuikonia klikkaamalla vaihtaa tekstinäkymänsä. Opiskellessaan uutta tekstiä oppilas voi alleviivata tekstiin ja tehdä siihen omia merkintöjään. Vastatessaan kirjoitustehtäviin, käytettävissä olevista laitteista riippuen voi oppilaalle antaa mahdollisuuden käyttää oikolukua, ja näin oppilas voi itse tarkistaa oman tekstinsä. Sanastoissa on kuvat ja ääntäminen mukana. Olen itse päättänyt pitää kuvavihjeen suomenkielisen sanan tukena, jotta sanastojen opettelu olisi maahanmuuttajaoppilaille mahdollista, mutta opettaja voi muokata sanastoja myös muihin tarpeisiin sopivaksi. Oppilas voi rakentaa itselleen sopivan kokonaisuuden tehtävistä. Jos hänelle on esim. kirjoittaminen työlästä, voi hän keskittyä puhe-, äänittämis- videointi- ja kuuntelutehtäviin.

 Sähköisessä opiskelussamme ei voi unohtaa oppimateriaalia kotiin. Aineisto toimii miltä tahansa laitteelta. Tuntipuuhat eivät kaadu siihenkään, ettei oppilaalta löytyisi kynää. Tosin monet oppilaista silti haluavat käyttää vihkoa ja kynää oppimisen tukena. Äkisti voisi kuvitella, että oppilaalta ei enää vaadita oikein mitään, mutta se ei pidä paikkansa. Sähköisessä oppimisessa häneltä vaaditaan toisenlaisia asioita. Häneltä vaaditaan tarkkuutta, koska tehtävät voi tehdä vain kerran. Häneltä vaaditaan vastuunkantoa edistymisestään. Oppilas seuraa edistymisprosenttiaan säännöllisesti ja sen perusteella hän saa arvosanansa. Jos edistymisprosentti laskee, tarkoittaa se yksiselitteisesti sitä, että oppilas on laiskotellut, koska prosentteja voi kerätä ihan mistä tahansa tehtävästä, pitää etsiä vain niitä itselle sopivia tehtäviä. Vastaukset löytyvät tehtäviin myös aina materiaalista, pitää vain viitsiä katsoa. Ja opettajakin on aina läsnä neuvomassa henkilökohtaisesti. Sitä aikaa opettajalle jää paljon enemmän kun hänen ajankäyttönsä ei ole enää pääsääntöisesti koko ryhmälle puhumista. Oppilaalta vaaditaan myös aloitekykyä. Hänen pitää pystyä tarttumaan tehtävään ja viedä se loppuun saakka. Opettaja seuraa tietysti edistymistä, ja on oppilaalle tukena, jos edistymistä ei tapahdu tai oppilas ei pysty oma-aloitteisesti aloittamaan tehtäviä. Itse koen kuitenkin, että edistymisen ja aloittamisen taitojen kehittäminen oppilaissa on erittäin tärkeää, ja onkin hienoa, että oppimateriaalimme tukee näissä taidoissa kehittymistä. Ennenkaikkea olen ilokseni huomannut, että oppilaat nauttivat siitä kun saavat kehittää itsessään näitä taitoja.

Erilaisia oppijoita tukevia piirteitä Tabletkoulussa on paljon muitakin. Vuosikurssiin sitomattomat opiskelijat voivat työskennellä omatahtisesti kurssin parissa seuraavanakin lukuvuonna. Itse aion jättää nykyisten seiskaluokkalaisten kurssin auki ysin keväälle saakka. Näin nekin oppilaat, jotka motivoituvat koulupuuhiin vasta esim. ysiluokalla saavat aina uuden mahdollisuuden oppia seiskan asiat. Oppilasta arvioidessa, opettaja voi ottaa huomioon vain tietyn osan suorituksista, esim. pelkästään tehtäväpisteet. Teen itse näin muutaman oppilaan kohdalla, joilla on esim. todettu muistamisen tai oikeinkirjoittamisen vaikeus. Opettaja voi siis arvioida oppilaat muunkin kuin ulkoamuistamisen perusteella. Useimmat oppilaat pitävät testeistä ja motivoituvat niistä, ja siksi olen päättänyt pitää pieniä tunninalkutestejä, mutta ne voi opettaja jättää arvioinnissa myös omaan arvoonsa, koska pisteitä oppilaille kertyy paljon muustakin. Pääasia on, että tehtäviä on tehty.

Ollut hienoa nähdä oppilaiden kehitys. Oppilas, jota olen pari vuotta seurannut paperilla, eikä kehitystä ole tapahtunut, on nyt ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Hänellä on oppimisvaikeuksia, mutta hänen vieraskielisestä tekstistä on yhtäkkiä tullutkin ymmärrettävää. Toinen oppilas, jota ei oikein millään saatu mukaan oppimiseen seitsemännen luokan ensimmäisen puolen vuoden aikana, koki ahaa-elämyksen löytäessään oikoluvun, ja nyt hän on löytänyt intoa alkaa tehdä tehtäviä. Aikaisemmin hän ajankulukseen vain arpoi monivalintoja ja kertoi pelkäävänsä kirjoittamista, koska siinä tulee vain kaikki aina väärin. Nyt hänen ei tarvitse enää palauttaa opettajalle virheitä. Monet oppilaat, jotka eivät motivoidu koulusta, innostuvat pelaamaan sanapelejä. On hienoa nähdä heidän pidättävän hengitystä jännässä paikassa ja tuulettavan onnistuessaan. Oppimisella on silloin merkitystä. Osa taitavista oppilaista tulee jo välitunnilla kirjoittamaan kirjoitelmia ja katsomaan videoita. Hienoa on myös se, että enkun tunnille voi tulla heti Suomeen muutettuaan, eikä tarvitse odottaa että suomen kieli kehittyisi.  Maahanmuttajat ovat usein todella innokkaita oppijoita. On harmillista, että muidenkin aineiden oppiminen tyssää siihen, ettei suomea vielä osata.

On hienoa, ettei oppilaan tarvitse enää epäonnistua englannin opinnoissa kirjoittamis- tai muistiongelmien takia tai siksi, että hän ei osaa suomea tai motivoidu koulusta. Keinot löytyvät kiertää asioita, jotka ovat oppimisen tiellä. Itselleen sopivaa tekemistä löytyy, ja pelkästä tuntityöskentelystä palkitaan. Oppilaat oppivat haastamaan itseään ja rikkomaan omia rajojaan.  ”En tiennytkään, että osaisin tämän, tai uskaltaisin ylipäätään tehdä tällaista.”  (äänitystehtävästä)

 

Östnyland 3.2.2016

Linkki sähköiseen artikkeliin

http://www.ostnyland.fi

Östnyland 21.1.2016

 

 

Arvioinnista

Katselin juuri luennon Arabian koulun matematiikan opiskelussa käytössä olevasta tavoitemittarista. Eve Lappalainen mainitsee luennossa Pekka Peuran, ja toteaakin tehneensä Pekan loistavasta mallista oman, peruskouluun sopivan mallin. Tavoitemittari on mielenkiintoinen, ja on upeaa, miten Arabian koulun oppilaat on otettu mukaan sekä suunnittelemaan mittaria, että esittelemään sitä.

Screenshot 2016-01-20 at 08.58.44
Kielten opettajien taitotasokuvauksia arvosanoille 4-10 (vuodelta 2000) ja niihin soveltuvat Tabletkoulun edistysmisprosentit (0-100) 23%:n taulukon mukaan.
Screenshot 2016-01-20 at 08.59.00
Kielten opettajien taitotasokuvauksia arvosanoille 4-10 (vuodelta 2000) ja niihin soveltuvat Tabletkoulun edistysmisprosentit (0-100) 23%:n taulukon mukaan.

Oma arviointimallini on myös saanut tukea Pekka Peuran ajattelusta, ja myös minä koen, että Pekan malli ei ehkä kaikilta osin toimi peruskoulussa (en ole ainakaan uskaltautunut kokeilemaan), joten minäkin sovellan sitä osittain. Esimerkkinä mainittakoon se, että Pekka Peura antaa kurssin alussa oppilaille kaikki tehtävät, ja pisimmälle ehtinyt ehtii opiskella itselleen parhaimman arvosanan. Minunkin oppilaani saavat edetä omassa tahdissa, mutta annan tehtävät kuitenkin vähitellen. Materiaalissani on (kuten Evelläkin) perustehtäviä, syventäviä tehtäviä ja soveltavia tehtäviä – Tabletkoulun jaon mukaan. Oppilas saa kurssin alussa arviointikriteerit, ja päättää mihin arvosanaan hän pyrkii. Jos oppilas pyrkii arvosanaan seitsemän, hän aloittaa perustehtävistä ja ne tehtyään kokeilee, jos onnistuu vielä tekemään joitakin syventävistä tai soveltavista tehtävistä.
Kymppiin pyrkivä oppilas taas voi tehdä kaikki tehtävänsä pelkästään esim. syventäviä ja soveltavia tehtäviä niin halutessaan. Tabletkoulun materiaalissa on runsaasti lisätehtäviä. Näin siis jo hyvin englantia osaavan oppilaan ei tarvitse kerrata don’t didn’t vai doesn’t -tehtäviä, vaan hän voi esim. lukea kirjaa englanniksi ja kirjoittaa siitä lukupäiväkirjaa. Pisteitä oppilaalle kertyy joka tapauksessa, valitsi hän minkälaisen tehtävän tahansa. Lopputulema on siis sama kuin esim. Pekalla. Eniten pisteitä kerännyt saa parhaimman arvosanan. Suuri lisätehtävien määrä mahdollistaa sen, että oppilas voi valita aihepiiristä itselleen sopivantasoisia tehtäviä. Englannissa tämä toimii loistavasti, koska tasoerot ovat niin suuret. Oppilaat tietävät todella hyvin mitkä tehtävät toimivat heidän tasolleen, ja opettaja on tarvittaessa ohjaamassa jos he tekevät virhearviointeja.

Screenshot 2016-01-20 at 15.25.48
Esimerkki Tabletkoulun 9. luokan englannin materiaalin tehtävätyypeistä (p=perustehtävät, sy=syventävät tehtävät ja so=soveltavat tehtävät)
Screenshot 2016-01-20 at 08.57.55
Oppilasryhmän etenemisprosentit paremmuusjärejstyksessä. Edistysmisprosentti koostuu tehtävistä (50%) ja testeistä (50%).

Pekka Peuran mallissa oppilas tekee testit kun hän kokee olevansa niihin valmis, ja haluaa edetä. Tätä en ole voinut toteuttaa omassa mallissani. Uskoisin, että minun oppilaillani olisi marraskuun ja huhtikuun lopussa valtava määrä rästiin jääneitä testejä. Suuri osa arviointi-ideaani on kehittynyt koestressin vähentämiseksi, ja testien kasaannuttua oltaisiin entistä pahemmassa tilanteessa. Pidän kaikille testit samaan aikaan, vaikka yksittäiset oppilaat tarvitsisivatkin vielä lisäaikaa. Yleensä esim. kielioppiasian opetteluun on siinä vaiheessa käytetty jo esim. kaksi oppituntia, joten ei testejä ihan kylmiltään tarvitse tehdä. Testejä saa myös käydä uusimassa koulun jälkeen. En ole myöskään uskaltautunut jättämään testejä pois kuten Even mallissa. Haluan tarjota oppilaille sellaisiakin tehtäviä, joita voi tehdä ryhmässä ja mahdollisesti vain itselleen (esim. tekstien ymmärtämiset, sanaston opettelut) ja kun ollaan sen varassa, että oppilas kertoo tehneensä, mutta mitään konkreettistä jälkeä siitä ei ole, niin aika monelle nuorelle tulee houkutus sanoa tehneensä, vaikka ei ole tehnytkään, varsinkin kun tehtäväpisteistä kertyy 50% arvosanasta (testipisteistä toiset 50%). Olen ajatellut niin, että mitä useammin meillä on pieni muutaman minuutin testi, sitä siedättyneemmäksi oppilaat tulevat testeille, mutta ne eivät kuitenkaan hallitse heidän stressitasoansa siinä määrin kuin yksi tai kaksi kurssikoetta. Testi arkipäiväistyy, mutta auttaa minua antamaan heille reilun arvosanan. Osa on oppinut jopa pitämään testeistä.

Oppilas voi seurata omaa kehitystään reaaliaikaisesti Tabletkoulun arviointisivulta ja tehdä ’korjaavia liikkeitä’. Jos hän toivoo itselleen parempaa arvosanaa, hänen tulee vain tehdä enemmän tehtäviä, ja ehkä joskus myös paikata väliin jääneitä testejä. On ollut hienoa katsoa miten hyvin tämä mittari toimii, ja oppilaat saavat reiluja arvosanoja. Etenenisprosentit laskeutuvat tarkalleen juuri niitä vastaaviin taitotasokuvauksiin.

Oppilaat ovat mukana tämänkin mallin kehittämisessä. Kerään heiltä palautetta säännöllisesti ja useat tehtävät on luotu oppilaiden ideoiden pohjalta. Helppoa, kun itse kirjoitan materiaalin ja kuuntelen heidän reaktioitaan päivittäin luokkahuoneessa.